Haminan seurakunnassa toimii Israel-piiri. Iine Pousi on vetänyt sitä lähes 26 vuotta. Viikko sitten piiri kokoontui viimeistä kertaa tämän vuoden puolella, ja samalla Iine vaihtaa roolin piirin vetäjästä mukanaolijaksi.
– Piiri alkoi maaliskuussa 1982 kirkkoherra Mikko Lahden johtaman Israelin matkan jälkeen, Iine kertoo.
Lahden jälkeen piiriä veti opettaja Anna-Liisa Huovila, ja nyt Iine vuodesta 1998 lähtien.
– Kiinnostuin mukaan heti tuosta ensimmäisestä matkasta. Kokoonnumme kesätaukoa lukuunottamatta kerran kuussa. Puhujina on yleensä ollut paikallisia pappeja. Olemme opetelleet hebralaisia lauluja sekä Israelin historiaa. Monet nojatuolimatkat on tehty jonkun piiriläisen tai vierailijan matkakuvien ja -kertomusten parissa.
Iinelle myönnettiin v. 2012 ensimmäisenä Haminan seurakunnassa Pro diaconia -mitali, Marketta Koukkula oli toinen mitalinsaaja.
Perusteissa mainittiin sitoutunut toiminta seurakunnan vapaaehtoistyössä ja hyvin monenlaisten ihmisten kohtaamisessa, mm. diakoniassa ja tapahtumien järjestämisessä.
– Olen saanut olla mukana kotiseurakunnassa ja tuttujen ihmisten parissa. Mukanaolo on ollut mieluista ja antoisaa. Kiitollisuus siitä luo onnellisuutta ja antaa tyytyväisen ja iloisen mielen. Israel-piirin vetovastuu siirtyy Anne Appelgrenille ja Sirpa Suurinkeroiselle. Kannamme heitä rukouksin ja olemalla mukana.