Summassa pelataan pesäpalloa ensi kesänä hiekkatekonurmella. Uusi kenttä ei palvele vain pesistä. Summan koululla oleva lähiliikuntapiste siirretään Pirttilään ja kentälle tulee myös yleisurheilun suorituspaikkoja – jopa golfin lyöntipaikka.

Kustannukset nousevat lähes puoleen miljoonaan euroon. Lainarahalla toteutettavan hankkeen rahoituksen lukkona Haminan kaupunki sitoutuu vuokraamaan kenttää seuraavan kymmenen vuoden aikana määräsummalla.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Summan Ponnistuksessa uskalletaan. Seura on perustettu vuonna 1906. Se kuuluu maamme vanhimpien urheiluseurojen joukkoon. Talkoilla on syntynyt aikoinaan niin seuratalo kuin ensimmäinen pesäpallokenttäkin.

Myöhemmin seurataloa laajennettiin ja loppujen lopuksi pesiskenttä käännettiin maantien suuntaiseksi, mikä edellytti suuria maansiirtotöitä. Nyt ollaan ottamassa vielä isompaa loikkaa kohti parempia liikunnan ja urheilun harrastusedellytyksiä.

Urheiluseuratoiminta on aina aaltoliikettä. Joskus menee paremmin ja joskus huonommin. Tämä on koettu myös SuPossa. Nyt on meneillään upea nousukausi. Seura-aktiiveja siitä on kiittäminen.

On ollut ilo seurata erityisesti Ponnistuksen juniorijoukkueiden edesottamuksia alueellisissa turnauksissa ja valtakunnallisilla leireillä. Nyt nämä juniorit pääsevät harrastamaan rakasta lajiaan omalla ”jokasään” kentällä, mikä ei ole vähäinen asia. Kyllä se miestenkin joukkueessa tiedetään.

Aina välillä tavataan pohtia urheilun ja liikunnan yhteiskunnallista merkitystä. Sillä, että kansalaiset liikkuvat, on sekä kansanterveydellistä että yhteiskunnallista merkitystä. Harvemmin ymmärretään, mikä yhteiskunnallinen merkitys on vapaaehtoisella seuratyöllä.

Sanoisin, että Summan Ponnistus ja nyt tämä kenttähanke ovat esimerkki parhaasta päästä siitä, mitä tarkoittaa vastuu kylän lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksista. Tämä on sitä urheiluseuratoiminnan yhteiskunnallista merkitystä.

Olen myös hyvin iloinen siitä, että Haminan kaupunki on ratkaisullaan todistanut, että juuri tästä kenttähankkeessa on kyse.

SuPo on minunkin kasvattajaseurani. Seuran sarjahiihdot ja kesän yleisurheilukisat tulivat minulle tutuiksi 1950-luvun lopulta lähtien. Palkintolusikoitakin tuli muutama. Myöhemmin kävin myös miesten voimistelu- ja lentopalloilloissa ja tietenkin pesäpalloharjoituksissa kesäisin.

Eihän minusta ”urheilijaa” tullut, mutta iso kipinä urheiluun ja liikuntaan minussa syttyi. Eikä se ole sammunut vieläkään. Lajit ovat vaihtuneet, mutta liikuntasuorituksia tulee edelleen useita kertoja viikossa. Vanhempiani siitä saan kiittää, kun veivät mukanaan Ponnistuksen rientoihin.

Olen aivan varma, että nyt Ponnistuksen toiminnassa mukana oleville tytöille ja pojille käy samoin, mitä minulle aikoinaan. Tärkeää on, että kun kipinä liikuntaharrastukseen syttyy, sitä ei saa päästää sammumaan.