Haminan talousalueen uutislehti

Järjellä vai tunteella?

Jälleen on se aika vuodesta, kun monissa kodeissa on tehty “inventaariota” joulusiivouksen yhteydessä tai muuten vaan uuden vuoden kynnyksellä. Pohditaan, mikä on jäänyt tarpeettomaksi, pieneksi, mennyt rikki jne.

Tapoja on monia: lahjoittaminen eteenpäin, myyminen, tuunaaminen jne.. Järkevää ei ole heittää hyvää tavaraa suoraan roskikseen. 

Nyt lieneekin kirppisten kulta-aika. Myös minun suosikkiharrastukseni on kirpputoreilla kiertely sekä oman kirpputoripöydän vuokraaminen tasaisin väliajoin. 

Jollakin tavalla on puhdistavaa luopua ylimääräisestä tavarasta joko myymällä sitä eteenpäin huokeasti tai lahjoittamalla kierrätysmyymälään tai hyväntekeväisyyteen. 

Kierrättäminen tuo hyvän mielen, kun ymmärtää sen ekologisen järkevyyden. Lisäksi myös lompakko kiittää, kun löytää “pakollisia” hankittavia ostoksia edullisesti kirpputorilta. 

Lapsiperheissä ymmärretään tämä kausivaate- ja 

kausiurheiluvälinehässäkkä. “Jälleen talvi yllätti” ja talvihaalarit, sukset, luistimet ym. ovat tietenkin jääneet pieniksi…Miten tämä yllättääkin joka vuosi, ja taas etsitään hikinoro niskassa valuen autotallin hyllyltä jälkikasvulle sopivia luistimia…. 

Mm. lastentarvikkeissa lepää melkoiset summat rahaa, mikäli ne ostetaan uutena. On hienoa, että kierrätys on nykyään helppoa ja nopeaa. Somekirppiksillä voi helposti löytää sopivat luistimet/sukset akuuttiin tarpeeseen. Tämä kaikki on sitä kierrättämisen järkevyyttä.

Itsekin pystyn järkevästi luopumaan perheen pieneksi jääneistä vaatteista ilman tunteilua. Myös suurin osa leluista, joille ei enää ole käyttöä, lähtee kiertoon. 

Mutta sitten tulee tämä oma akilleen kantapääni…. 

Se lukematon määrä omituisia asioita, jotka täyttävät kodin kaapit ja laatikostot ja joista on kovin vaikeaa luopua, sillä niihin liittyy tunteita.

Meiltä löytyy kotoa laatikkotolkulla hellyttävää taidetta, joka on tehty akselilla päiväkoti-yläkoulu. Myös kaikki kortit on säästetty, niin jouluna kuin merkkipäivinä saadut. 

Ja entäpä ne kolme isoa muovilaatikollista vauvanvaatetta jotka on jätetty muistoksi – jos vaikka sitten joskus jälkipolvet arvostaisivat näitä retroja….huh huh. Eihän tässä ole mitään järkeä, vain pelkkää tunnetta.

Kaikkein haastavin luovuttava asia on esi-isien tekemät käsityöt ja perintöastiat. Minulle olisi tekemätön paikka esimerkiksi myydä tai lahjoittaa isoäitini virkkaama pitsipäiväpeitto eteenpäin… 

Tätä tunne-esineiden listaa voisin vielä jatkaa, mutta tästä ehkä sai jo pienen ymmärryksen, millaista Jaakobin painia käyn kotona, kun yritän tätä hallittua kaaosta pitää aisoissa. Mistä luopua – mitä kierrättää? 

Onneksi näiden(kään) asioiden kanssa ei tarvitse toimia mustavalkoisesti, vaan itseään voi sopivissa määrin haastaa uusiin toimintatapoihin mm.kierrättämisen suhteen. 

Pitäähän sanonta “materia ei tuo onnea” yhä paikkansa. Tärkeintä kuitenkin on ihmiset ympärillämme.

Jaa kirjoitus somessa

Lähetä tai printtaa kirjoitus