Ensi viikolla koululaiset palaavat taas pulpettiensa ääreen, ehkä. Näin vanha täti ei enää ole kartalla kaikista oppimisympäristön muutoksista. Kaunokirjoitus on saanut väistyä tekstauksen ja näppäintaitojen tieltä. Älylaitteita käytetään jo alaluokillakin.

Fyysisen oppimisympäristön ratkaisuissa on siirrytty avointen ja joustavien opetustilojen suuntaan. Onko oppilailla siis enää pulpettejakaan; ainakin vähemmän istumista ja enemmän liikettä olisi hyväksi.

Toiminnallinen opetus ja ns. PIP-metodi (Peppu Irti Penkistä) tuo koulupäivään aktiivisuutta millä on selkeästi vaikutusta paitsi viihtyvyyteen, myös oppimistuloksiin. Asiaa on jonkin verran tutkittukin.

Liikkuminen ennen oppituntia virkistää ja parantaa keskittymiskykyä, liike yhdistettynä oppimiseen tehostaa oppimista ja opitun mieleenpainamista.

Oppimisympäristö on hieman epämääräinen käsite, koska se saattaa tarkoittaa mitä tahansa fyysisestä tilasta kouluyhteisöön, oppimateriaaleihin ja toimintatapoihin.

Keskitytäänkö oppimisympäristöjen suunnittelussa oikeisiin asioihin? Presidentti otti uudenvuodenpuheessaan kantaa oppimistilojen ja opetusmetodien kehittämiseen huomauttamalla, ettei nuori pärjää elämässään ilman perustaitoja (lukeminen, laskeminen, liikunta) ja fyysistä hyvää kuntoa. ”Monimutkaiseen maailmaan valmennus voi alkaa aika yksinkertaisista lähtökohdista”.

Oppimisympäristön eri merkitysten takana on pyrkimys vuorovaikutukseen. Hyvässä oppimisympäristössä opiskelu tuntuu mielekkäältä, mukavalta ja turvalliselta. Turvallisuuden pitäisi olla yksi peruspilareita. Turvallinen ympäristö antaa rauhan keskittyä kasvamaan ja oppimaan. Se kasvattaa luottamusta kanssaihmisiin, omaan kykyyn oppia ja elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin.