Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Sikovuori, musiikkia niin paljon kuin korvat kestää

Sikovuori soittaa melodista punkkia. Viimeksi bändi on Haminassa esiintynyt Valojen yössä ja kesällä Tervasaari Rockissa. Kuva: Petri Hiironen.

Haminalainen yhtye Sikovuori julkaisi joulukuun alussa ensimmäinen kokolevynsä Kohti otsoonii. Se on kuultavissa kaikissa suoratoistopalveluissa.

– Kohti otsoonii sisältää kymmenen tiukkaa vetoa, kertoo yhtyeen basisti-laulaja Samu Junkkari.

Muut bändin jäsenet ovat Lenni Junkkari-rummut, Tuure Suomalainen-kitara, laulu ja Sami Kotasaari-kitara, laulu.

Bänditouhu sai alkunsa Junkkarin veljesten soittoharrastuksesta vuoden 2018 tienoilla. Tuure tuli mukaan kesällä 2020. Ensimmäinen, yhtyeen nimeä kantava EP julkaistiin syksyllä -21.

– Kun Tuure tuli mukaan, koko Sikovuori-bändin idea konkretisoitui. Tuure on ideanikkari joka syytää lähes päivittäin erilaisia ehdotuksia kappaleiksi. 

Sami tuli bändiin keväällä -22, ja triosta tuli energisesti esiintyvä kvartetti.

Musiikki syntyy yhteistyönä. Yleensä Sami, Samu ja Tuure pallottelevat biisi-ideoita, joille rumpali-Lenni luo rytmipohjan.

Samu vastaa valtaosasta sanoituksia. Usein sanat syntyvät samaan aikaan musiikin kanssa, ja joskus niitä voi joutua hiomaan kauemminkin. 

– Musiikkimme on melodista punkkia jonka on tarkoitus jäädä heti mieleen ja päähän soimaan, Tuure sanoo.

– Ilmaisua pehmentämällä voisi helposti viedä sitä iskelmän suuntaan, arvioi Sami.

– Live-esiintymisissä me ei pyydellä mitään anteeksi, vaan pyritään tarjoamaan räväkkä show ja musiikkia niin paljon kuin korvat kestää, Samu toteaa.

Sikovuori on noteerattu positiivisesti alan medioissa, kuten verkkomedia Kaaoszinessa. Kuulijat ovat myös tykänneet, ja keikkoja on toivottu. Ensimmäinen tälle vuodelle sovittu esiintyminen on 28.3. Kotkassa Haukka Music Barissa yhdessä kouvolalaisen Saattohoito 79:n kanssa.

– Levy tuli ulos kuukausi sitten, mutta uutta musiikkia tehdään koko ajan, Sikovuoren pojat lupaavat. 

Kuva: Tuomas Guseff.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli