Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

”Harmaan” Rehnin kampanja korostaa vakautta

Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi kampanjoi Olli Rehnin puolesta Kaakkois-Suomessa viime viikolla.

Keskusta-puolueen ja valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Olli Rehnin kampanja pysähtyi viime viikolla Haminassa.

Raatihuoneen valtuustosalissa ei kiertuekiireiden vuoksi kuitenkaan nähty itse ehdokasta. Kampanjaa oli vauhdittamassa Keskustan piirin ja paikallisyhdistyksen edustajien lisäksi puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kemppi.

Presidentinvaalit ovat nimenomaan henkilövaalit. Kemppi ja tilaisuutta vetänyt Haminan Keskustan puheenjohtaja Jaakko Koskinen ottivat puheeksi Rehnin imagon tietynlaisen harmauden.

– Harmaus on etu. Näkisin sen turvallisuutena. Toivon äänestäjien pysähtyvän miettimään sitä, millaiseen maailmaan olemme presidenttiä valitsemassa, sanoi Kemppi.

– Epävakaa aika edellyttää presidentiltä harkintakykyä, malttia, johtajuutta. Mielestäni Olli Rehnillä on kaikki nämä ominaisuudet.

Esiin nousi myös Rehnin tausta Suomen Pankin pääjohtajana ja Euroopan komission varapuheenjohtajana sekä komissaarina.

– Isot talouskysymykset kuuluvat myös presidentille, etenkin silloin kun puolueet eivät ole löytäneet yhteistä säveltä. Presidentti voisi toimia unilukkarina näissä tilanteissa.

Kun paikalla oli kansanedustaja, lähti hänen mukanaan terveisiä myös eduskuntaan. Mielipiteitä esitettiin niin valtatie 15:n kunnosta kuin sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän sairaalaverkko -mietinnöstä. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli