Lähiviikkojen aikana ja viimeistään 11.2.2024 ratkaistaan, kuka valitaan Suomen tasavallan presidentiksi. Hänen tärkein tehtävänsä on johtaa seuraavan kuuden vuoden ajan maamme ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Hän edustaa maatamme Natossa, YK:ssa sekä eri maiden kanssa käytävissä korkean tason neuvotteluissa. Euroopan Unioni on sen sijaan luokiteltu Suomessa osaksi sisäpolitiikkaa. EU:ssa Suomea edustaa pääministeri ja maan hallitus.

Presidentin ulkomaanmatkoilla on usein mukana myös yritysvaltuuskuntia. Taitava, kielitaitoinen ja verkostoitunut presidentti voi toimia ovien avaajana ja luottamuksen vahvistajana elinkeinoelämän kansainvälisille hankkeille.

Jotkut presidentinvaaliehdokkaat ja heidän taustapuolueensa haluavat kääntää vaalikeskustelut varsinaisista presidentin tehtävistä enemmän yleispoliittiselle tasolle. Aivan kuin olisimme valitsemassa maalle pääministeriä tai hallitusta. Emme ole.

Maamme talouspolitiikan, sosiaali- ja terveyspolitiikan, koulutuspolitiikan jne. suunnasta päätetään valtakunnan tasolla eduskuntavaaleissa ja niistä vastaa maan hallitus. Tasavallan presidentillä ei ole näihin kysymyksiin toimivaltaa. 

Puheet siitä, että presidentti voisi ”arvojohtajuuden” nimissä opastaa maan hallitusta, saati kaataa ja asettaa hallituksia, eivät ole tästä päivästä.

Muistan hyvin, kun Marinin hallituksen aikana koronan jyllätessä pahimmillaan tasavallan presidentti heitti ilmaan ajatuksen laaja-alaisen ”koronanyrkin” perustamisesta koordinoimaan eri viranomaisten toimintaa kriisin hallitsemiseksi.

Hallituksen edustajat tyrmäsivät presidentin hyvää tarkoittaneen aloitteen ja katsoivat, että asia ei kuulu presidentille.

Siksi olen vähän ihmetellyt, kun samaiset henkilöt – nyt oppositiosta käsin – ovat esittäneet, että presidentin (istuvan ja tulevan) pitäisi puuttua muun muassa hallituksen talouspolitiikkaan, työmarkkinalainsäädäntöä koskeviin linjauksiin ja jopa työmarkkinakriiseihin.

Jo presidentti Koiviston ajoista alkaen maamme perustuslakia on muutettu parlamentarismia korostavaan suuntaan. Presidentin valtaoikeuksia, tehtäviä ja mm. roolia hallituksen muodostamisessa on vähennetty ja vastaavasti eduskunnan roolia on vahvistettu.

Jäljelle on jäänyt ulkopolitiikan johtaminen yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, puolustusvoimien ylipäällikkyys sekä eduskunnan suostumuksella sodasta ja rauhasta päättäminen. Lisäksi presidentti päättää edelleen eräistä nimityksistä, kuten tuomarinimityksistä.

On siis väärin luoda mielikuvaa siitä, että tasavallan presidentti voisi puuttua maamme hallituspolitiikkaan. Tasavallan presidentti ei ole parlamentaarisen demokratian päällysmies, joka kannanotoillaan voisi ohjailla eduskunnan enemmistön ja siihen nojaavan hallituksen politiikkaa.

Tämä on hyvä pitää mielessä, kun valitsemme maallemme presidenttiä. Onneksi meillä on näissä vaaleissa tarjolla useitakin hyviä ja juuri tasavallan presidentin tehtäviin soveliaita ehdokkaita.