Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Viisas välttää tyhmyydet

”Ei kannata näpistää, karma iskee”, ”Pieni virhe voi tuoda paljon harmia”, ”Jos joku yrittää painostaa, voi keksiä vaikka tekosyyn että pitää lähteä kotiin”, kertoivat Emilia (vas.), Mea, Annika, Toivo ja Jade kertoivat päällimmäisiä ajatuksiaan tapahtuman annista. Taustalla nuorisotyöntekijät Heidi ja Jonna.

Kuinka toimia, etteivät tämän päivän kohellukset muutu huomisen harmeiksi? Pappilansalmen koulun 6A-luokan oppilailla oli tammikuisena torstaina ohjelmassa itsetunto- ja laillisuuskasvatusta.

Aiheesta olivat kertomassa koulunuorisotyö -hankkeesta nuorisotyöntekijät Heidi Kuikko ja Jonna Mutku sekä kouluvaari ja eläkkeellä oleva poliisi Jarkko ”Jarkkis” Lappeteläinen. Taustatukena toimi Pappiskin oma kouluvaari Paavo Rönkkö.

– Jokaisella on oikeus kieltäytyä osallistumasta mihinkään arveluttavaan tai kiellettyyn. Vaikka kaveri tai se koulun kingi kuinka yllyttäisi tai painostaisi, Jarkkis kertoo.

– Kaverillekin pitää sanoa, että lähdetään pois, emme tee tällaista. Se ei ole luuseri, joka lähtee pois. Hän on viisas. Jälkifiilis palkitsee seuraavana päivänä. Tein oikean ratkaisun.

Jarkkis kertoi millainen tapahtumaketju käynnistyy esimerkiksi alle 15-vuotiaan tekemästä näpistysrikoksesta. Näin nuori ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan. Asiasta kirjataan rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus sosiaalitoimeen, joka ottaa asian hoidettavakseen.

– Tuntui aina pahalta lapsen puolesta, kun hän kiinni jäätyään uhitteli, että et sinä mahda minulle mitään – olen alle 15-vuotias. Kyllä mahdettiin. Ellei poliisi, niin sosiaalitoimi. Ja alle 15-vuotiaskin on korvausvelvollinen aiheuttamastaan vahingosta.

Vahingonkorvausvastuun syntymisellä ei ole ikärajaa, lapsikin voi joutua korvausvelvolliseksi. Pääsääntöisesti nuoren vanhempi ei ole velvollinen korvaamaan lapsensa aiheuttamia vahinkoja. 

– Havaitsin käräjäoikeuden päätöksiä tutkiessani, että tekohetkellä 9-vuotias lapsi oli määrätty korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

Vahinkoa kärsinyt voi nostaa oikeudessa siviilikanteen ja hakea sitä kautta korvausta. Korvausvastuu on voimassa 20 vuotta oikeuden lainvoimaisesta päätöksestä lukien. Edellytyksenä on, että korvauksenhakija uusii vaatimuksensa 5 vuoden välein.

– Korvaussumma kasvaa vuosittain korkoa. Vuodet kuluvat ja nuori varttuu aikuiseksi. Hän lähtee opiskelemaan, valmistuu ammattiin, saa työpaikan. Hän haluaisi hankkia asunnon, auton, matkustella, perustaa perheen, harrastaa. Aina löytyy takaa se vanha, hölmöilyistä syntynyt velka, muistuttaa Jarkkis.

– 20 vuotta on pitkä aika. Velkomisen hoitaa ulosottoviranomainen. Sille rahalle olisi muutakin käyttöä. Moni unelma jää haaveeksi.

– Kannattaa olla kiinnostunut omasta tulevaisuudestaan. Kannattaa myös keskustella vanhempien ja muiden luotettujen aikuisten kanssa arvoista ja elämän tosiasioista. 

Heidi Kuikko ja Jonna Mutku tekevät koulunuorisotyötä aluehallintoviraston rahoittamassa Koulunuorisotyön vahvistaminen osaksi kasvattajayhteisöä -hankkeessa.

– Puhuimme nuorille itsetunnosta ja sen kehittymisestä. Aihe sopi oikein hyvin laillisuuskasvatuksen yhteyteen, Heidi ja Jonna kertovat.

– Usein haluamme miellyttää muita. On helpompaa suostua pyyntöön kuin kohdata epämiellyttävä olo, mikä kieltäytymisestä seuraa. Keskustelimme nuorten kanssa, mistä hyvä itsetunto koostuu ja miten sitä voisi kehittää. Miten seistä omien arvojensa takana ja miten pystyä sanomaan tarvittaessa EI.

Heidi, Jonna sekä Jarkkis ovat käyneet puhumassa kaikilla alakoulujen 5-6-luokilla ja yhtenäiskoulujen 6-luokilla. He toivovat vastaavaa itsetunto-laillisuuskasvatusta myös yläkoululaisille. 

Jarkko Lappeteläinen on toiminut lasten ja nuorten kanssa monessa roolissa: ratsastuskoulun pitäjänä, perhekodin isänä, poliisina ja kouluvaarina.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli