Suomen puolustus nojaa useaan ”pilariin”, kuten sanonta kuuluu. Näitä ”pilareita” ovat vahva ja uskottava oma puolustuskyky, Nato-jäsenyyden kautta tuleva selkänoja ja pelote sekä eri maiden kanssa solmitut puolustussopimukset, joista viimeisimpänä allekirjoitettiin Suomen ja Yhdysvaltojen DCA-sopimus.

Nämä kaikki tekijät ovat kuitenkin hyvin haavoittuvaisia, jos emme olisi kansana yksimielisiä oman maamme puolustamisesta. Voimme olla onnellisia ja ylpeitäkin siitä, että kansalaisten maanpuolustustahto on poikkeuksellisen korkea.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) tekee vuosittain kyselytutkimuksia, jossa kysytään mm. että ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?”.

Syksyllä 2021 ennen Venäjän viimeisintä hyökkäystä Ukrainaan 68 % kansalaisista vastasi kysymykseen myönteisesti. Viime syksynä myönteisen vastauksen antoi jo lähes 80 % kansalaisista. Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta oli siis sitä mieltä, että meidän tulee puolustaa maatamme asein kaikissa olosuhteissa.

Historiasta tiedämme, että maanpuolustustahto ei synny käskytyksellä eikä pakolla. Se on kansaamme sisäänrakennettu ominaisuus, jossa aseisiin tarttuminen ulkoa tulevaa uhkaa vastaan lähtee jokaisesta ihmisestä itsestään.

Maanpuolustamisen tahto on kulkenut kautta itsenäisyyden sisäpoliittisten puolueriitojen yläpuolella. Tämä muuten on nähty loppusuoralla olevan presidentinvaalikampanjoinninkin aikana. Kun sen mittaamisen aika on tullut, kansa on asettunut yhtenäisenä puolustamaan maatamme. Ei ole tarvittu pakkoa eikä käskytystä.

Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun kuulin puolustusministerin pohtivan keinoja, joilla reservistä eroaminen voitaisiin lailla estää. Kun asiasta syntyi kohu, ministeri täsmensi pohdintaansa ja totesi, että minkäänlaisia valmisteluja aiheeseen liittyen ei ole meneillään. Kuitenkin useita satoja henkilöitä oli päivän aikana ehtinyt erota reservistä ja siirtyä siviilipalveluksen puolelle.

Kaikki suomalaiset kuuluvat maanpuolustusvelvollisuuden piiriin. Viime vuosina noin kolme neljästä ikäluokan miehistä on hyväksytty varusmiespalvelukseen. Vapauttamispäätöksistä useimmat perustuvat terveydellisiin syihin.

Siviilipalveluun hakeutuu vajaa kaksi prosenttia ikäluokasta. Varusmiespalveluksen jälkeen henkilö siirtyy reserviin. Se kestää siihen asti, kun henkilö täyttää 50 tai 60 vuotta sotilasarvosta ja sodanajan tehtävästä riippuen.

Jos henkilö haluaa erota reservistä, hänet siirretään lyhyen koulutusjakson jälkeen ns. siviilivarantoon, jolloin hän ei voi enää tulla kutsutuksi kertausharjoituksiin eikä aseellisiin maanpuolustustehtäviin.

Kansainväliset sotaharjoitukset ovat osoittaneet, että suomalainen reservin sotilas on poikkeuksellisen kyvykäs. Hyvin toteutettu varusmiespalvelus sekä säännölliset kertausharjoitukset yhdessä modernin ja riittävän ase- ja tukivarustuksen kanssa vahvistavat reserviläisten ja kansan luottamusta omaan puolustuskykyyn.

Nyt rinnallamme on myös Naton ja yhteistyökumppaneidemme tuki. Miesten ja vapaaehtoisten naisten pysyminen reservissä ja valmiina maanpuolustusvelvollisuuden täyttämiseen tilanteen niin vaatiessa ei kaipaa tuekseen lainsäädäntöä, jolla reservistä eroaminen estetään.

Maanpuolustustahto lähtee meistä itsestämme.