Haminan talousalueen uutislehti

Ratsastuslinja kiinnostaa ympäri Suomen

Vilma laittaa Harjun oppimiskeskuksen Liinaa valmiiksi tuntia varten.

Millainen on lukiolinja, jossa opiskellaan kolmena päivänä viikossa lukuaineita ja kahtena ratsastusta ja hevosten hoitoa ympäristössä, missä kaikki on tehty hevosia ja hevosten kanssa harrastamista silmälläpitäen? 

– Mahtava, täällä on sikahyvät puitteet, ensimmäistä vuottaan ratsastuslukiossa opiskelevat Vilma Laihio ja Hilkka Kotilainen vahvistavat.

Haminan lukion ratsastuslinja yhteistyössä Harjun oppimiskeskuksen kanssa on osoittautunut erinomaiseksi hankkeeksi. Kaksi vuotta toiminut linja on suosittu, kyselyitä tulee ympäri Suomea.

– Muualta tulevat ovat enemmistönä. Linjasta kiinnostuneita on Jyväskylää ja Oulua myöten. Eniten kuitenkin pääkaupunkiseudulta, kertoo lukion opinto-ohjaaja Anni Sarell.

Pääkaupunkiseudulta ovat myös Vilma, joka tulee Vantaalta ja helsinkiläinen Hilkka. Molemmilla on useamman vuoden ratsastustausta.

– Ihan tavallisia harrastajia ollaan. Harjussa on osaavat, kivat hevoset ja hyvä opetus, tytöt sanovat.

Harjun ratsastuksenopettajien lisäksi oppimiskeskuksen ratsastuksenohjaajaopiskelijat pitävät valvotusti omia harjoitustuntejaan lukiolaisille, oppilaitosten yhteistyö tuo hyötyä molemmille.

– Ratsastuslinja on tarkoitettu kaikentasoisille ratsastajille, enemmän tai vähemmän harrastaneille. Jokainen etenee taidoissa yksilöllisesti.

Lukio-opinnot opiskelijat suorittavat maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin Haminan lukiossa. Keskiviikot ja perjantait ollaan Harjussa hevosten parissa. Opiskelijat asuvat Harjun oppimiskeskuksen tiloissa.

– Majoitus on maksullista, mutta siihen voi hakea Kelan tukea. Oppimateriaalit, ja esimerkiksi Harjussa tarvittavat työvaatteet ja turvakengät ovat ilmaisia. Myös opetusohjelmaan kuuluvat ratsastustunnit ovat maksuttomia opiskelijoille, Sarell mainitsee.

Kela korvaa myös opiskelijoiden matkat paikallisbussilla Harjun ja Haminan välillä.

– Kulkeminen on Haminaan ja takaisin on sujuvaa. Kotiinkin pääsee viikonlopuksi todella helposti, koska bussi Helsinkiin pysähtyy Harjussa, Vilma ja Hilkka kertovat.

– Vapaa-ajan ongelmiakaan ei tule, sillä Harjun oppimiskeskuksessa on vapaa-ajan ohjaajia jotka järjestävät monenlaista tekemistä. Yksi mieleenpainuvimpia tähän mennessä on villasukkakävely ulkona hangessa.

Lukion ratsastuslinja kestää yleensä kolme vuotta. Lukio-opintojen laajuus on 150 opintopistettä, josta Harjun opintojen osuus on 30 pistettä.

Ratsastuslinjalle haetaan yhteishaussa. Opiskelijat valitaan lukuaineiden keskiarvon perusteella, joka on vähintään 7.0. Muita valintakriteereitä ei ole. Opiskelupaikkoja ratsastuslinjalle on tarjolla 20.

Hilkka sai ratsukseen ystävällisen ja uteliaan Kaijan.
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli