Tammikuusta lähtien raamitettu sopimus Haminan ja Virolahden kuntaliitoksesta päätetään toukokuun lopulla, kun molempien kuntien valtuustot saavat yhdessä valmistellun asian eteensä. Vaihtoehtoja on kaksi: kuntaliitos tai ei.
Osana liitoksen valmistelua kunnat ovat esitelleet asukkailleen suunnitelman luonnosta, mutta Haminassa ei tilaisuus isommin kiinnostanut. Vehkalahtitalossa järjestettyyn asukastilaisuuteen saapui reilu 10 kansalaista, kun vastaava tilaisuus Virolahdella keräsi kuntalaisia vähintään kolminkertaisen määrän.
Parempi tilaisuuden ennakkomainonta olisi saanut haminalaisia liikkeelle runsaammin.
Yleisön joukossa istui myös veteraanipoliitikko Jouko Yläjääski, joka oli päättäjänä kaksikin kertaa päättämässä Haminan ja Vehkalahden liitoksesta.
– Ensimmäisellä kerralla hylkäsin liitoksen, toisella kerralla hyväksyin. Oikeaan ratkaisuun silloin päädyttiin, vaikka monet vehkalahtelaiset puristavat kätensä yhäkin taskuissaan nyrkkiin minut tavatessaan, sanoi Yläjääski.

Nyt päättäjät ovat jälleen ratkaisun edessä. Yläjääski sanoi, että ratkaisun takana kummittelee Kotkan haamu:
– Liitoksella ei saavuteta suoraan mitään nopeita hyötyjä, mutta kuntien taloudet ovat ahdingossa. Yhtyneinä talouden tervehdyttäminen voi onnistuakin.
– Mutta jos yhdistyminen jää, molempien taloudet ovat vaarassa kriisiytyä. Mustapukuinen mies valtiovarainministeriöstä ottaa ohjat ja samaan pöytään Haminan ja Virolahden kanssa tulee myös Kotka. Sitä täällä tuskin halutaan, arvioi Yläjääski.
Myös valtuutettu Jouni Kormu (sd) näki Kotkan kummittelevan taustalla.
– Sosialidemokraatit eivät ole Haminassa vielä linjanneet kantaansa kuntaliitokseen, se linjaus meidän on tehtävä ennen 7.5. liitoksesta päättävää kokousta, sanoi Kormu.
Niin Haminalla kuin Virolahdellakin on merkittävä sopeuttamistarve, Haminalla 10 miljoonaa euroa, Virolahdella kaksi miljoonaa. Valtiolta lasketaan saatavan liitokselle porkkanarahaa 4,5 miljoonaa euroa, mutta joka tapauksessa ovat edessä mittavat sopeutukset.
– Yhdistyneessä kunnassa henkilöstön palkat on harmonisoitava ja siitä aiheutuvat kulut lienevät 100 000 euroa, sanoi liitossuunnitelmaa esitellyt Haminan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Pakkanen (ps).
Säästöjä arvellaan syntyvän kuntien välisen liikennöinnin kautta, sillä 170 haminalaista reissaa Virolahdelle töihinsä päivittäin. Saman verran on työssäkäyntiä Haminan suuntaan.
– Päivähoidon kustannuksia voidaan järkeistää, kun käytettävissä on laajempi päiväkotiverkosto, sanoi Pakkanen.
Kun Hamina ja Vehkalahti yhdistyivät 2002, kuntien työntekijöille luvattiin viiden vuoden irtisanomissuoja, jota kuitenkin venytettiin vielä senkin jälkeen.
– Nyt ei suoja-aikaa ole luvassa. On vain katsottava, ettei päällekkäisiä työtehtäviä tule.
Jos liitokseen päädytään, Virolahden aika itsenäisenä kuntana päättyy vuodenvaihteessa.
Kun yhdistynyt uusi Hamina aloittaa 1.1.2025, kaupunginvaltuustoon siirtyvät nykyiset Haminan ja Virolahden valtuutetut. Kevään 2025 kuntavaaleissa valitaan uusi valtuusto, johon tulee 43 valtuutettua.
Siirtymäajan 1.1.–31.5.2025 valtuuston voimasuhteet: Keskusta 18, Sdp 13, Perussuomalaiset 12, Kokoomus 10, LiikeNyt 6, Vihreät 2, Kristillisdemokraatit 2.