Haminan ortodoksinen kirkko on saanut uuden papin. Kaakkois-Suomen ortodoksisen seurakunnan valtuusto valitsi rovasti Pavel Pugovkinin seurakunnan Kouvolan ja Haminan toiminta-alueen papiksi.
Helmikuun alusta uudessa toimessa aloittanut isä Pavel haluaa tehdä kirkon näkyväksi ja helposti lähestyttäväksi osaksi ympäröivää yhteisöä. Jumalanpalveluksia Haminan kirkossa on joka toinen viikonloppu, vigilia lauantaina ja liturgia sunnuntaina.
Jumalanpalveluksia toimitetaan suomeksi ja kirkkoslaaviksi. Sen lisäksi hän päivystää pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkossa joka tiistai klo 15-17. Päivä päättyy pieneen rukoushetkeen.
– Ortodoksiseen kirkkoon ovat aivan kaikki tervetulleita hiljentymään, rukoilemaan, sytyttämään kynttilöitä. Olen täällä ihmisiä varten. Tiistaisin kanssani voi vapaasti tulla keskustelemaan. Esirukouksen tai katumuksen sakramenttia kaipaaville voidaan toimittaa se tuolloin yksityisesti.
Haminassa on Suomen ortodoksien lisäksi myös paljon alunperin Venäjältä kotoisin olevia ortodokseja, ja nyt myös ukrainalaisia.
– Ukrainalaisiakin on jonkun verran, ja jotkut heistä ovat jo liittyneet seurakunnan jäseniksi.
– Toivon, että jokainen ortodoksi, syntyperästä riippumatta, löytäisi tien kirkkoomme. Kirkko ei erottele ihmisiä, vaan haluaa palvella kaikkia ja olla kaikkien tukena.
Karjalankielen taitaja
Venäjällä Karjalan tasavallassa syntynyt Pavel Pugovkin on pappisperheestä, myös hänen isänsä oli ortodoksipappi.
Isä Pavel tuli Suomeen vuonna 2013 Helsingin hiippakunnan piispa, metropoliitta Ambrosiuksen kutsusta. Konstantinopolin patriarkaattiin kuuluvan Suomen ortodoksisen kirkon pappina hän on toiminut Helsingin ja Kuopiossa Karjalan hiippakunnassa.
Vapaapäivinään isä Pavel matkustaa perheensä luo. Perhe, vaimo ja lapset (11, 20 ja 23 v.) asuvat keskeneräisten opiskeluiden vuoksi vielä entisessä asemapaikassa Kuopiossa. Seurakunnan paimenen harrastuksiin kuuluu lukeminen, kansanlaulut ja puukäsityöt.
– Luen paljon, erityisesti historia kiinnostaa: Karjala, Venäjä, Suomi sekä antiikin aika, keskiaika, ja sotahistoria.
Isä Pavel on hyvä laulaja. Hän laulaa mielellään kansanlauluja, kielinä suomi, venäjä, ukraina ja karjalankieli.
– Karjalankieli kuihtui neuvostoajan kielipolitiikan johdosta. Ukkini osasi karjalankieltä, ja häneltä opin alkeet. Sittemmin olen opiskellut sitä lisää.
Perheeltä eivät lopu ruokailuvälineet, kun isä Pavel harrastuksenaan veistää niitä. Hän on perehtynyt myös puukkojen tekemiseen.
Hamina on hänelle tuttu jo aiemmilta vuosilta.
– Hamina on kaunis, historiallinen, elävä kaupunki. Kirkkommekin on upea, se muistuttaa paljon Venäjän kirkkoja.