Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Haminan JHL juhlii 20-vuotisuuttaan

Kuvassa Haminan JHL:n pääluottamusmies Tiina Korte (oik.), puheenjohtaja Sami Paavola ja sihteeri Jaana Peltola.

Haminan JHL 306 ry:n syntymästä tulee huhtikuussa 20 vuotta. Kunnallisten työntekijöiden ja viranhaltijoiden ammattiliitto KTV ry 140, Haminan Kunnalliset os. 275 ja Vehkalahden Kunnantyöntekijät ja Viranhaltijat os. 418 yhdistivät toimintansa synnyttäen uuden Haminan KTV:n.

Uuden ammattiliiton Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n aloittaessa toimintansa muuttui myös Haminan KTV ry Haminan JHL 306 ry:ksi.

Haminan JHL 306 ry:ssä on reilu 660 jäsentä, joista reipas 300 työskentelee Haminan kaupungin palveluksessa. 

– Muita jäseniä työskentelee hyvinvointialueen, tukipalveluyhtiöiden, yksityisen sosiaalialan, kirkon, valtion, henkilökohtaisen avun ym. palveluksessa, sanoo Haminan JHL:n pääluottamusmies Tiina Korte.

– Heidän edunvalvonta-asioihin saamme apua Kaakkois-Suomen aluetoimistosta, jossa JHL:n aluetoiminnan asiantuntijoille on jaettu kullekin eri työehtosopimusten asiantuntijuus eläkkeellä olevia jäseniämme unohtamatta!

Haminan kaupungilla noudatetaan kunnallisia työehtosopimuksia, joita ovat KVTES eli kunnallinen virka-ja työehtosopimus, TS Teknisten sopimus ja TTES tuntityösopimus.

– Työehtosopimusten, lakien ym. noudattamisen edunvalvonnasta työ pääasiallisesti koostuu. Työnantajan kanssa neuvotellaan monista erilaisista asioista. Välillä asioista ollaan eri mieltä, mutta molempien osapuolten mielipiteitä kunnioittaen ja kuunnellen aina on neuvottelutulokseen lopulta päästy.

– Tällä hetkellä maan hallituksen toimet eivät luo vakautta, vaan epävarmuutta, jonka seuraukset toteutuessaan tulevat näkymään pitkään. Toivoisin, että myös valtakunnan tasolla haettaisiin ratkaisuja aidosti neuvotellen ja kaikkia osapuolia kuunnellen ja arvostaen, vaikkapa ottaisivat mallia täältä meiltä Haminasta, toteaa Korte.

Seuraavat jo kalenteriin merkityt neuvottelut työnantajan kanssa ovat järjestelyvara- ja palkkojen kehittämiseräneuvottelut, jotka tulevat voimaan kesäkuun alussa palkankorotusten yhteydessä kunta- ja hyvinvointialueilla.

Haminan kaupungissa laaditaan parhaillaan säästöohjelmaa ja tulevat vuodet ovat taloudellisesti vaikeita ja haasteellisia taloudellisen tilanteen takia.

Samaan aikaan tehdään kuntaliitosselvitystä Haminan ja Virolahden yhdistämisestä, joka sekin voi vaikuttaa henkilöstöön, kun mahdollisessa liitoksessa Virolahden henkilöstö siirtyisi uuteen Haminaan ns. vanhoina työntekijöinä.

– Tosin päällekkäisyyksiä ei tutkitusti kovin paljon ole, eli siltä osin ei Haminan kaupungin henkilöstön työpaikkoja mahdollinen liitos välittömästi uhkaisi. Voi olla jopa päinvastoin, eli liitos voisi mahdollisesti tuoda helpotusta henkilöstövajeeseen, ainakin tietyissä toiminnoissa, joissa resurssit ovat niukat. 

– Todettava kuitenkin se, että sekä Haminassa, että Virolahdella pitää taloutta sopeuttaa, tuli kuntaliitosta tai ei, kertoo Tiina Korte, joka on tässä kuntaliitosselvityksen ohjausryhmässä Haminan kaupungin henkilöstön edustajana yhdessä Jukolaisen kollegansa kanssa.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli