Haminan talousalueen uutislehti

Kansalaisadressi luovutettiin ministereille

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz (r.) ja ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) vastaanottivat kansalaisadressin, jonka luovuttivat Outi Lankia ja toimittaja Noora Shingler. Kuva: Pekka Autio.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) sekä eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz (r.) vastaanottivat 20.3. Pikkuparlamentissa lähetystön, jolla oli tuomisinaan lähes 68 000 ihmisen allekirjoittama kansalaisadressi.

Puhtaan meren puolesta ry:n alkuunpanemalla Itämeri ei ole akkuteollisuuden kaatopaikka -adressilla vastustetaan akkuteollisuuden jätteiden laskemista mereen.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi helmikuussa CNGR Finland Oy:lle ympäristöluvan akkumateriaalitehdasta varten Haminaan. Lupa sallii yrityksen laskea tehtaan prosessissa syntyvän sulfaattijätteen puhdistamattomana mereen. 

– Yli 142 000 tonnia vuodessa, se on yli 4000 kg joka ikinen päivä. Me emme tietenkään vastusta uuden teollisuuden ja työpaikkojen syntymistä Suomeen. Vastustamme sitä, että suomalaisille tärkeää Itämerta pilattaisiin, kertoi adressin luovutustilaisuudessa puhunut, osa-aikaisesti Haminassa asuva Outi Lankia.

– Adressissa vaadimme, että tuotannon jätteet talteenotetaan ja edistetään kiertotaloutta, kuten muissa sivistyneissä maissa tullaan tekemään; Ruotsissa, USA:ssa ja Australiassa. Suomi on nyt surullinen esimerkki.

Lankia muistutti, että sulfaatin talteenotto vahvistaisi myös huoltovarmuutta, sillä akkumateriaalin sivutuotteena syntyvä natriumsulfaatti voisi korvata Venäjältä tuotavien lannoitteiden raaka-aineita.

– Teolliset investoinnit ovat hyvin harvoin täysin mustavalkoisia asioita. Tässä tapauksessa ainoa täysin mustavalkoinen asia on se, että meillä on vallan kolmijako-oppi, jonka nojalla viranomainen on oman lupaharkintansa tehnyt tämän kyseisen hankkeen osalta ja nyt sitten tuomioistuimet tekevät asiassa oman harkintansa lainsäädännön pohjalta, totesi ministeri Mykkänen vastauspuheenvuorossaan.

Ministeri Adlercreutz puolestaan totesi:

– Toivotaan, että sulfaatin käsittelyyn löytyy jokin ratkaisu. Huoli on jaettu. Katsotaan ensin tuomioistuimen ratkaisu.

Ympäristöluvasta ovat valittaneet Vaasan hallinto-oikeuteen ainakin Puhtaan meren puolesta ry ja Suomen Luonnonsuojeluliitto ry.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli