Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on yli kaksi vuotta. Tätä ennen Venäjä oli vallannut Ukrainalle kuuluvan Krimin ja liittänyt kaakkoisen Ukrainan maakuntia itseensä sekä ryhtynyt taistelemaan ko. alueella Ukrainan joukkoja vastaan.

Venäjän tavoitteena on kaataa Ukrainan hallinto ja saada maa haltuunsa tai ainakin osaksi etupiiriään. Vladimir Putin on myös useaan otteeseen kyseenalaistanut koko Ukrainan olemassaolon itsenäisenä kansakuntana.

Venäjä tuhoaa Ukrainan infrastruktuuria – kyliä, kaupunkeja, tiestöä ja rautateitä sekä voimalaitoksia. Siviiliuhrien määrä Venäjän pommitusten seurauksena on valtava. Loppua Venäjän hyökkäyssodalle ei ole näköpiirissä.

Ukrainan tarina uuden itsenäistymisen jälkeen ei ole kovin ”kaunis”. Maan poliittinen johto vaihtui aluksi tiuhaan. Neuvostoliiton aikana syntynyt ja itsenäistymisen jälkeen jatkunut korruptio rapautti maan pyrkimyksiä kohti kansanvaltaista oikeusvaltiota.

Krimin valtaus ja maan kaakkoisten maakuntien joutuminen venäläisten ja venäläismielisten hallintaan yhdisti kansan. Viimeiseksi niitiksi muodostui helmikuussa 2022 alkanut Venäjän hyökkäys kohti maan pääkaupunkia, Kiovaa.

En usko tekeväni vääryyttä niille Suomen miehille ja naisille, jotka talvisodan syttyessä asettuivat yhteisrintamassa poliittisista näkemyseroista huolimatta puolustamaan itsenäisyyttämme, kun totean, että Ukrainassa koettiin ”oma talvisodan henki” helmikuussa 2022.

Kukaan ei uskonut, että Ukraina kykenisi työntämään Venäjän joukot takaisin alueeltaan muutamassa viikossa. Läntinen maailma seurasi vierestä, miten Ukrainan käy. Kaikki kannanotot olivat varovaisia. Tuen antamisesta ei ollut puhettakaan. Tilanne on nyt toinen.

Olin keskiviikkona kuulemassa Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raikin esitelmää Ukrainasta ja Euroopasta.

Kristi Raik on meille tuttu kommentaattori televisiosta. Vakuutuin hänen vastaansanomattomista ajatuksistaan siitä, että Ukrainassa ei taistella tällä hetkellä vain Ukrainan, vaan koko läntisen Euroopan vapautta, demokratiaa ja oikeusvaltioajatusta tukevien arvojen puolesta.

Juuri siksi meidän, siis EU:n ja Naton jäsenmaineen, tulee tukea kaikin keinoin, jotta Ukrainalta oikeudetta otetut alueet saatetaan takaisin maan hallintaan.

On myös oikein, että hyökkääjä joutuu kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa vastaamaan teoistaan ja että tuhotun infrastruktuurin jälleenrakentamiseen on Venäjältä saatava korvaukset.

USA:n vihdoin myöntämä, jättimäinen 55 miljardin euron tuki on elintärkeä asia, jotta Ukraina kykenee torjumaan Venäjän tulevat hyökkäysoperaatiot. Tutkija Kristi Raik kuitenkin totesi ja monet muut asiantuntijat ovat todenneet, että tämä tuki ei suinkaan riitä.

Erityisesti meidän eurooppalaisten on valmistauduttava mittaviin toimiin Ukrainan tukemiseksi. Ukraina kaipaa juuri nyt aseistusta ja ammuksia sekä humanitääristä tukea. Ukrainan asia on meidän!