Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Haminan Taideseuran ja Haminan kansalaisopiston ryhmien näyttelyt esillä

Kuvataiteiden yhteisnäyttely tuo erilaisen kokemuspohjan omaavat ja eri-ikäiset kuvataiteen harrastajat yhteen, ja se on kaikille rikastuttava kokemus, totesivat Haminan taideseuran puheenjohtaja Varpu Eronen (vas.) ja kansalaisopiston kuvataiteiden opettaja Terhi Penttilä näyttelyn avajaisten iloisessa ja vilkkaassa tunnelmassa.

Haminan pääkirjastossa on toukokuun loppuun saakka esillä peräti kolme eri kuvataidenäyttelyä.

Haminan Taideseuran kevätnäyttelyn teema Pienet ja tärkeät voi tuoda esiin jotain sellaista, joka muuten jää isompien jalkoihin.

Taideseuran jäsenet ovat kevään ryhmänäyttelyssä tulkinneet teemaa eri näkökulmista monenlaisilla tekniikoilla.

Taideseuran työt ovat esillä pääkirjaston Kirjastogalleriassa, rakennuksen alakerrassa. Tilaan on talon takapihan puolelta myös esteetön sisäänkäynti (ei portaita; lisäohjeet kirjaston henkilökunnalta).

Kuvataidekoulusta tänä keväänä valmistuvan Eino Rahnaston maalauksia.

Haminan kansalaisopiston aikuisten kuvataideharrastajien teoksia lukuvuodelta 2023-24 on niin ikään  esillä alakerran Kirjastogalleriassa. Näytteillä on maanantai-iltaisin kokoontuneen kuvataiteen työpajan kurssilaisten maalauksia, kokeellista grafiikkaa ja piirustuksia.

Kuvataiteen perusopetuksen Simbergit -ryhmä 11-12 -vuotiaille teki mm. rautalankaveistoksia urheilijoista.

Katutason Kasper-salissa, Oiva Toikka -lasilintukokoelman kanssa samassa näyttelytilassa on esillä Haminan kuvataidekoulun teoksia kaikilta oppilasryhmiltä.

Tällä kertaa kevätnäyttelyssä painottuu kolmiulotteinen taide ja lasivitriineissä on esillä muun muassa rautalanka- ja keramiikkaveistoksia. Kuvataidekoulusta valmistuu kolme oppilasta ja he kaikki ovat suuntautuneet taidemaalaukseen.

Emma Darias Mack on maalannut ison sarjan pieniä muotokuvia akvarelliväreillä. Manta Suntion vuodenaikoja kuvaavien maisemien sarja koostuu akryylimaalauksista. Eino Rahnaston maalauksissa näkyy muun muassa vesiaiheita ja tekotapana on öljy kankaalle.

Riikka Klaavu-Pihlajamaan maalaus.

Haminan taideseuran näyttely Pienet ja tärkeät, kansalaisopiston aikuistenryhmän ja kuvataidekoulun kevätnäyttely Haminan pääkirjastossa 7.5 –  29.5.2024. Avoinna ma-pe klo 11-19, la klo 10-14. Helatorstain aatto 8.5. klo 10-14, Helatorstai suljettu 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli