Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kodinkukkien puutarhapäivillä esillä myös ötökät

– Puutarhalla lauantaina kaikki valmista, kertoo Juha Toikka. Myös keväällä ilmestyneen Puutarhurin ötökkäoppaan tekijät ovat paikalla jututettavana.

Puutarhuri Juha Toikan Kodin Kukat järjestää lauantaina jo perinteeksi muodostuneen puutarhapäivän. Silloin kasvihuoneet ovat avoinna yleisölle, kasvivalikoimiin voi tutustua ja tehdä ostoksia paikan päällä. 

Kodin Kukat täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Toiminta alkoi 1995 kukkasipulien postimyynnillä. Nykyisin postimyynnissä on laaja valikoima esikasvatettuja koriste- ja hyötykasvien taimia, perennoja, kukkasipuleita, siemeniä ja kasvatustarvikkeita.

Kodin Kukat on parina viime vuonna toiminut myös kirjakustantajana. Biologi-puutarha-asiantuntijapariskunta Leena ja Heikki Luoto kirjoittivat viime vuonna kirjan Kasvikumppanit, jonka Kodin Kukat julkaisi. Tänä keväänä samoilta tekijöiltä on ilmestynyt Puutarhurin ötökkäopas. 

Puutarhaharrastajan perusteos ötököiden maailmaan

Puutarhurin ötökkäopas kertoo kattavasti puutarhasta löytyvistä erilaisista ötököistä ja niiden vaikutuksesta kasveihin ja maaperään.

Kirjassa esitellään yli 300 ötökkälajia. Leena Luoto kirjoittaa asiantuntevasti ja harrastajalle ymmärrettävästi niiden tunnistamisesta sekä esiintymisestä ja vaikutuksesta puutarhassa.

Heikki Luodon tunnistuskuvat niin ötököistä kuin niiden aiheuttamista vaurioista auttavat mahdollisten toimenpiteiden arvioinnissa. Haminalaisen Minna Hankasen piirroskuvitus elävöittää ja rytmittää teosta.

Kirjassa tuodaan hyvin esille myös luonnon monimuotoisuuden merkitys. Luonnossa vallitsee katkeamaton ravintoketju, jokaisella eliöllä on merkitystä jonkin toisen lajin selviytymiselle.

Ötökät ovat ravintoverkon ytimessä, ilman niitä ekosysteemien toiminta rapautuu, ja viime kädessä siitä kärsii myös ihminen.

Kirja auttaa tunnistamaan viljelyksille todellista vahinkoa aiheuttavat lajit, ja neuvoo missä vaiheessa ja miten vahinkoja voi torjua luonnonmukaisesti, ilman, että samalla tuhotaan myös puutarhalle hyödylliset ötökät.

Kirjan tekijät Leena ja Heikki ovat puutarhapäivänä paikan päällä esittelemässä kirjaa ja neuvomassa puutarhaa koskevissa kysymyksissä.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli