Löysin keväällä 2005 Vimpasaaren rantahiekasta kiharaisen pellinpalasen. Hapettuneelta alumiinilta vaikuttava pelti oli kooltaan 50×30 cm.

Mieleeni tuli heti, että se voisi olla mereen pudonneesta lentokoneesta. Haudottuani pellinpalasta pari vuotta, käännyin tuttavani Carl-Fredrik Geustin puoleen. Hän on yksi arvostetuimmista ilmasotahistorian tuntijoistamme.

Kun tapasin Geustin Sotamuseossa, minulle avautui mielenkiintoinen palanen haminalaista sotahistoriaa. Kaiken kukkuraksi löytämäni pellinpalanen saattoi olla sen olennainen osa.

Tasan 80 vuotta sitten, keskiviikkona 17.5.1944, Kronstadtin eteläpuolella Oranienbaumissa sijainneelta Borkin sotilaslentokentältä lähti liikkeelle 12. Kaartin Syöksypommituslentorykmentin lento-osasto tehtävänään tuhota Haminan satamassa olevat kolme rahtialusta.

Osastoon kuului 18 PE 2 -syöksypommittajaa saattajinaan runsaat 20 hävittäjää. Itse Rykmentin komentaja, everstiluutnantti Kurotshkin toimi johtokoneen ohjaajana.

Yhtä pommikonetta ohjasi 23-vuotias aliluutnantti Mihail Zhigaljov mukanaan radisti ja tähystäjä. Kun Zhigaljov oli saanut pomminsa pudotettua, suomalainen hävittäjä sai neuvostokoneeseen useita osumia. Kone syttyi tuleen ja Zhigaljov käski miehistönsä jättämään koneen seuratakseen itse myöhemmin.

Zhigaljov poimittiin moottoriveneeseen Kuorsalon luoteispuolella. Kuulusteluissa Zhigaljov kertoi, ettei nähnyt enää tähystäjäänsä eikä radistia.

Ilmataistelulla oli kuitenkin silminnäkijöitä. Rakinvuoren korkeilla kallioilla olleet vilniemeläiset nuoret olivat nähneet, että toinen meni koneen mukana meren pohjaan. Toisen laskuvarjo taasen ei auennut ja hän putosi ”raakana” Vimpasaaren ja mantereen välisen Syväsalmen liejuun.

Vihollinen kärsi suuria tappioita. Neljä pommikonetta ammuttiin alas ja useat vaurioituivat ilmatorjunnan ja suomalaishävittäjien tulituksessa. Omat tappiot olivat vähäiset. Yksi hävittäjä sai osumia ja teki pakkolaskun Kirkonmaan edustalle. Lentäjä pelastettiin.

Zhigaljovin kuulusteluja johti luutnantti Georg-Erik Strömberg, joka yleni sotien jälkeen everstiksi ja toimi muun muassa Hämeen Lennoston komentajana.

Pöytäkirjoista käy ilmi, että Zhigaljov oli yrittänyt vielä meressä ollessaan tavoitella pistooliaan päättääkseen päivänsä ja välttääkseen joutumasta vangiksi. Jääkylmä merivesi oli kuitenkin kangistanut hänen sormensa niin, että yritys epäonnistui.

Vihollisen lento-osaston tappiot olivat loppujen lopuksi niin suuret, että 12. Kaartin Pommituslentorykmentti siirrettiin täydennyksiä varten selustaan eikä se kyennyt osallistumaan sotatoimiin kahteen kuukauteen. Ei edes neuvostojoukkojen massiiviseen suurhyökkäykseen.

Haltuuni saamat kopiot kuulustelupöytäkirjoista, jotka muuten sodanaikana ja sen jälkeenkin oli luokiteltu salaisiksi, sisältävät mielenkiintoisia ja yksityiskohtaisia tietoja neuvostoarmeijan tilasta ja mielialoista.

Zhigaljov kertoi muun muassa, että ohjaajien keskuudessa oltiin ”aivan täydellisen kyllästyneitä sotaan ja alituisen päivystys- ja lentopalveluksen aiheuttamaan väsymykseen”.

Neuvostoliiton sisäisistä oloista kuulusteltavalla oli se käsitys, että ”ne ovat niin kurjat sodan aiheuttamien rasituksien takia, että tilanne on ajan mittaan kestämätön, ellei sota pian lopu”.

Keskusteltuani Geustin kanssa, ajattelin, että etsin seuraavaksi käsiini kuulustelijana toimineen eversti Georg-Erik Strömbergin.

Olisi ollut mielenkiintoista kuulla häneltä lisää tästä tapahtumakokonaisuudesta. Olin kuullut Geustilta, että eversti Strömberg oli mainio seuramies ja esitelmöi usein talvi- ja jatkosodan ilmataisteluista.

Sitä en tiennyt, että eversti Strömberg oli kuollut pari kuukautta aikaisemmin, 2.2.2007 Espoossa 88-vuotiaana.

Kuulustelupöytäkirja muuten kertoo, että ”Zhigaljovin kone syöksyi mereen jonkun saaren lähelle”. Geustin mukaan tuo saari on suurella todennäköisyydellä juuri Vimpasaari.