Pari vuotta ennen koronaa menin pelaamaan harrastepesistä Poitsilan koulun kentälle. Ensimmäisen kerran jälkeen vasen jalkapöytä turposi niin, että se muistutti enemmän norsun kuin ihmisen jalkaa. Sitkeästi sulloin kuitenkin turvonneen jalan piikkariin ja menin kokeilemaan onneani uudelleen.

Jalkaan koski, mutta en antanut periksi. Kotona särki jalan lisäksi myös vasenta kättä. Hutilyönnit olivat siirtäneet voiman, minkä piti kohdistua palloon, käsivarteen. Olin onnistunut hankkimaan itselleni tenniskyynärpään, joka oireili yli puoli vuotta. Siihen jäi palloilijan taipaleeni siltä osin.

Kului kuusi pitkää vuotta pelkästään katsomon puolella. Haminan palloilija seurasi paikan päällä HP:n ja HaPK:n pelejä fanihuivi kaulassa ja seuran lippis päässä.

Helmikuussa kävin juttelemassa liikkumattomuudestani Haminan kaupungin liikuntaneuvojan luona. Halusin palloilla, mutta mikä peli sopisi kehäraakille, joka ei halua enää vammauttaa itseään enempää. Pyry Liikkanen löi kouraani mainoksen seniorien lentopalloporukasta, joka pelaa Husulan koululla.

Pelasin koko kevään lentistä kaksi kertaa viikossa hyvässä seurassa. Sormien nivelet olivat aluksi kovilla ja vasen nivunenkin oireili, mutta en antanut periksi. Haminan palloilija oli tehnyt paluun pelikentille.

Olen palloillut läpi koko elämäni. Pesäpallo, squash, salibandy ja silmäpeli ovat olleet keskeisimmät lajini. Kössi jäi viime vuosituhannella, sähly tämän vuosituhannen alussa, pesistäkään en pysty enää pelaamaan. Silmäpelikin taisi hiipua viimeistään siinä vaiheessa, kun peiliin katsottuani tajusin, että en ole enää alfauros, vaan pallomahainen papparainen.

Odotan innolla syksyä ja lentopallokauden avausta. Olen Haminan palloilija, joka toki viihtyy katsomossa, mutta jonka elämä on kentällä.