Haminan lukion ylioppilasjuhlassa oli tänä keväänä extrasilaus arvokkuutta. Viettäähän Kymenlaakson vanhin lukio tänä vuonna 130. juhlavuottaan.
Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Pakkanen.
Riemuylioppilaan puheenvuoron uusille ylioppilaille pitänyt Jouko Berner kertoi, miten puheeseen valmistautuessa mieleen palautui elävästi omat lakkiaiset.
– Ylioppilaaksi tulo on merkittävä käännekohta elämässä, uskon että teillekin päivän tunnelma palaa mieleen vielä vuosienkin jälkeen.
Berner kehotti säilyttämään yhteyden opiskelukavereihin.
– Lapsena ja nuorena ihminen on aidoimmillaan. Lapsuuden ja nuoruuden ystävyyssuhteet ovat säilyttämisenarvoisia.
Lakituspuheen piti rehtori Juha Malinen. Hän muisteli, että nämä ovat hänelle kolmannet ylioppilasjuhlat lukion rehtorina Haminassa.
– Aloitin tässä lukiossa samaan aikaan teistä useimpien kanssa, Malinen totesi.
– Haminan lukiolle on leimallista hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki. STTn suorittamassa lukiovertailussa olimme tänä vuonna Kymenlaakson paras lukio.
Malinen piti absurdina valtiovallan ajatusta, että lukion maksuttomuus päättyisi sinä vuonna kun opiskelija täyttää 18 vuotta.
– Käytännössä se tarkoittaisi useimmille opiskelijoille sitä, että abivuoden kevät ja ylioppilaskirjoitukset muuttuisivat maksullisiksi, ja lukion neljässä vuodessa suorittaville maksettavaa kertyisi vielä enemmän.
Puhe huipentui lakitukseen ja ikimuistoisiin Gaudeamus igiturin säveliin.

Riemuylioppilaat lahjoittivat stipendin
Riemuylioppilaat, Haminan lukion vuoden 1974 pitkän matematiikan luokan opiskelijat halusivat antaa stipendin ylioppilaalle, joka erityisesti on yllättänyt matematiikanopettajansa.
Yllättynyt huomionosoituksesta oli myös stipendin saaja Johannes Kauppinen. Yo-kirjoitukset kokonaisuudessaan erinomaisin arvosanoin suorittanut Johannes onnistui erityisesti matemaattisissa aineissa.
– Pitkästä matikasta tuli eximia, fysiikasta ja kemiasta laudaturit.
Johanneksen tavoitteena on päästä opiskelemaan lääketiedettä.
– Pääsykokeet olivat viime viikolla. Niiden tulokset ratkaisevat tulevan vuoden ohjelman, suoraan opiskelemaan vai ensin armeijaan.
