Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kuvataiteen perusopetuksesta valmistui kolme nuorta

Kuvataiteen perusopetuksesta valmistuivat Manta Suntio, Emma Darias Mack ja Eino Rahnasto. Kuvataideopettaja Terhi Penttilä toivoo nuorten kehittävän taitojaan edelleen esimerkiksi kansalaisopiston aikuisryhmässä.

Haminan kansalaisopistossa annetaan taiteen perusopetusta mm. kuvataiteissa. Taiteen perusopetus on lähinnä lapsille ja nuorille suunnattua, tavoitteellista ja tasolta toiselle opetussuunnitelman mukaisesti etenevää taiteen opetusta.

Kuvataiteissa perusopetus katsotaan suoritetuksi kun oppilas on osallistunut 500 oppitunnille ja tehnyt lopputyön. 

Tänä keväänä päästötodistuksen sai kolme nuorta kuvataiteen opiskelijaa: Emma Darias Mack, Eino Rahnasto ja Manta Suntio. Nuorten lopputyöt olivat esillä toukokuussa pääkirjaston Kasper-salissa.

Näin nuoret kertovat lopputöidensä teemoista, toteutuksesta ja kokemuksistaan työn edetessä.

Emma Darias Mack:

– Työt ovat akvarellimaalauksia ystävistäni ja perheenjäsenistä, joka mielestäni tekee maalauksista erityisiä. Päädyin muotokuvamaalauksiin, kun kuvataideopettajani antoi minulle harjoituksen, jossa minun piti maalata tyttö akvarelleilla. Olen ennenkin piirtänyt paljon ihmisiä, ja nyt pidin akvarelliharjoituksesta, joten maalasin lisää. Töitä tehdessäni opin piirtämään ihmisiä mallin näköiseksi paremmin kuin ennen ja pääsin parantamaan akvarellimaalaustaitojani.

Eino Rahnasto:

– Minä tein kolmen teoksen sarjan öljymaalauksia merellisistä ja aurinkoisista maisemista. Olen alusta asti suunnitellut tekeväni sarjan öljymaalauksia, koska öljyväreillä maalaaminen on mielestäni vahvin tekotapani kuvataiteessa. Vaikka maalausprosessini kesti kauan, pystyn silti muistelemaan sitä hyvillä mielin, koska olen oppinut sen, että kaikki ei voi aina olla täydellistä. Joskus pitää vain antaa joidenkin asioiden olla miten ne ovat maalatessa eikä yrittää korjata jokaista pientä virhettä jonka huomaan, koska jotain saattaa mennä enemmän pieleen tätä tehdessä.

Manta Suntio:

– Teossarjani on neljä maalausta vuodenajoista. Olen maalannut ne akryylimaalilla kovalevylle ja ne ovat melko pienikokoisia, koska pidän tämän kokoisten teosten maalaamisesta. Päädyin tähän aiheeseen, koska olen tykännyt maalata maisemia akryylimaaleilla. Akryylimaalaus on minulle tuttu ja mieluinen tekotapa. Tätä teossarjaa tehdessäni kiinnitin erityistä huomiota perspektiiviin ja opin mielestäni maalaamaan perspektiiviä paremmin kuin ennen.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli