Hellyttäviä ja kirpaisevia muistoja, haikeutta. Hyvästien jättöhetkellä tunteiden kirjo on suuri. Poitsilan koululla pidettiin toukokuun viimeisenä maanantaina avoimet ovet. Kesäloman jälkeen koululaiset eivätkä esikoululaiset enää palaa tuttuun rakennukseen Rastitiellä.

Jo koulun pihalla koetaan monta ilahtunutta jälleennäkemistä kun nykyiset ja entiset oppilaat ja opettajat sekä oppilaiden vanhemmat tapaavat vielä kerran tutussa paikassa. 

Jani Ylä-Jääski sekä Satu ja Mona Suvijärvi katselevat valokuvaa vuodelta 2002. Kuvassa näkyy tuttuja kasvoja, alakoululaisia silmät säihkyen ja kädet innosta huitoen osallistumassa tunnille.

– Opettajamme Raimo Ahonen otti tuon kuvan. Hän taisi osallistua sillä johonkin kilpailuunkin. Raimohan oli erittäin hyvä kuvaaja, kolmikko alkaa muistella kouluaikaa.

– Muistatteko kun Esko Kelavirta, rehtori, vei meidät katsomaan venettään.

– Entäs muistatteko ne isot lumikasat tässä pihalla, niissä oli hauskaa leikkiä. Silloin välitunneilla leikittiin paljon.

Vinski Syrjänen tutkii luokkahuoneessa kaappia, löytyykö sieltä vielä jotain oman luokan piirustuksia.

Vitosluokalle tulin tänne Vilnimeltä. Hyvin täällä kaikki ottivat vastaan vaikka en tuntenut melkein ketään. 

– Lähikoulujen lopetus tuntuu surulliselta. Se on koettu Vilniemellä ja nyt täälläkin.

Kirjastohuone käytävän päässä on nuhjuinen ja samalla tiivistunnelmainen oma maailmansa. Hyllyissä kirjojen selkämykset maadoittavat ihmisen, kutsuvat tutustumaan, millainen maailma on kansien välissä.

Kirjastohuoneessa on myös vanhanaikainen pituusmitta.

– Toivottavasti tätä ei nakata minnekään roskalavalle, Tommi Liinamaa sanoo.

Koulun entinen, pitkäaikainen rehtori Esko Kelavirta astuu mitan alle.

– Mittaas Tommi, nyt minut.

– Tämä on ihan hyvässä kunnossa oleva talo. Mutta ei kauan, jos ei tälle keksitä käyttöä, Kelavirta sanoo.

Pitäjänsaarelaiset Putte Ström ja Martti Pukki tulevat kouluun yhdessä, samalla tavalla kuin pieninä koululaisina vuonna 1959. 

– Me ollaan samanikäisiä ja käytiin koko kansakoulu yhdessä. Pitäjänsaaren koulu loppui, ja tultiin tänne uuteen hienoon Poitsilan kouluun, Putte muistelee.

– Muistan meidän ensimmäisen opettajankin nimeltä, Elsa Kurki. Hän menehtyi aivan yllättäen vain 26-vuotiaana, se jäi kyllä mieleen ja askarruttamaan pitkäksi aikaa.

Puten lapset ovat käyneet samaa Poitsilan koulua, sekä Martin pojan tytär, joka on paraikaa koulun oppilas.

– Jos tulee pyörätie, niin sitten hän luultavimmin menee Uuden-Summan kouluun, muuten Vehkalahden kouluun.

Puten ja Martin kouluaikana ei puhuttu pienistä ikäluokista. Heidänkin luokallaan oli 32 oppilasta. 

– Muistan että 7.-8. luokalla osa kävi koulua iltavuorossa kun tilaa ei ollut tarpeeksi.

– Harvassa on enää tällaisia kouluja, sanoo Poitsilan koulun viimeiseksi johtajaksi jäävä Nina Kärkkäinen. 

Tämä on kahden nuoren arkkitehdin vartavasten koulukäyttöön tälle nimeomaiselle paikalle suunnittelema, paikalle rakennettu koulutalo. Palvellut hyvin vuosikymmeniä.

Poitsilan koulu kantaa monien oppilassukupolvien muistoja mukanaan, ehkä niistä jotain jää elämään.