Summan Ponnistuksen kotikenttä Pirttilässä on kokenut ison muodonmuutoksen. Poissa on muhkurainen vanha hiekkakenttä, tilalle on tullut pätevän näköinen hiekkatekonurmi.
– Loppusuoralla ollaan, SuPo:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Hyvönen hyrisee tyytyväisyyttä tarkkaillessaan kentällä harjoittelevien C- ja B-tyttöjen otteita.
– Kentän toimittaja sai hiekan tekonurmen pintaan sopivasti viime viikolla kun oli kuivaa. Märkänä vaarana olisi ollut paakkuuntuminen eikä se olisi levinnyt kunnolla. Nyt hiekka laskeutui nätisti nukan juureen nurmen pohjaan.
Lähes kolme vuotta kestäneeseen, Leader Sepran rahoittamaan hankkeeseen kuuluu muutakin kuin kentän uusiminen, joka sekin oli kaikkine pohjatöineen mittava urakka.
Pirttilä muuttuu urheilupuistoksi, josta löytyy mm. pelaajille pukuhuoneet suihkuineen, pysäköintipaikat ja leikkipuisto perheen pienimmille.
– Avajaisia vietetään 29.6. kello 10. Avajaistapahtuman jälkeen pelataan ensimmäinen ottelu uudella kentällä kun SuPon D-pojat kohtaavat PPK:n Porvoosta.
Hyvönen lisää hieman salaperäisesti, että suotuisalla säällä avauslyönnin pallo tulee taivaalta…
– Ohjelmaa on koko päiväksi. Otteluiden ja muun kentällä tapahtuvan ohjelman lisäksi lukuisat paikalliset seurat ja muut toimijat esittelevät toimintaansa ja tarjoavat tekemistä koko perheelle.
Toimintapisteillä on mm. lyöntiharjoittelua, pomppulinnaa, kasvomaalausta ja pallotutka. Nälkäisenä ei avajaisissa tarvitse olla: seura tarjoaa ensimmäisille 300:lle kahvia ja pullaa sekä makkaraa. Seuran kioski palvelee, ja myynnissä on mm. hernekeittoa ja vohveleita.
– Päivä päättyy klo 17 miesten maakuntasarjan peliin SuPo-ViPa (Vihti).