Merikeinun alpakkatilalla tapahtuu

Merikeinun tilalla on sympaattisten alpakoiden lisäksi afrikkalaisia kääpiövuohia, kaneja ja kanoja. Sari Ketosara toivoo sunnuntaiksi hyvää säätä, jotta alueella olisi mukava kierrellä.

Merikeinun alpakkatilalla, Mustikkavuoren kupeessa Husulassa vietetään kesäkuun viimeisenä sunnuntaina klo 11-17 Ilon, valon ja luonnon päivää.

– Kaikille avoimella koko perheen tapahtumalla haluamme yhdessä kävijöiden ja näytteilleasettajien kanssa juhlistaa kesäistä luontoa ja kaikkea mitä siihen liittyy, luonnonmukaisia, lähellä tehtyjä tuotteita, palveluita ja elämyksiä, kertoo Merikeinun yrittäjä Sari Ketosara.

– Tilamme eläimet, alpakat, vuohet, kanit ja kanat ovat näkysällä omassa elinympäristössään. Merkityt reitit opastavat kävijöitä tutustumaan eri kohteisiin.

Merikeinun omien tuotteiden ja palveluiden lisäksi paikalla on myös muita luonnontuotteiden valmistajia ja myyjiä.

– Kymmenkunta myyjää on tulossa. Jos jollakin on luonnontuotteita, joita haluaisi tulla esittelemään ja myymään tapahtumaan, niin vielä voi ottaa yhteyttä. Myyntipaikoista ei tänä vuonna peritä maksua.

Myynnissä on mm. muutamia alpakanvillasta tehtyjä tuotteita sekä muita käsitöitä, kotimaisista marjoista ja yrteistä valmistettuja elintarvike- ja hoitotuotteita, luonnonmukaisia siivoustuotteita, koruja ja kodin sisustustuotteita.

Yleisö pääsee pikkurahalla kokeilemaan eri toimijoiden shamaanirumpurentoutusta, äänimaljahoitoa ja lapsillekin sopivaa satujoogaa.

Merikeinun kahvilasta saa virvokkeita ja suolaisia ja makeita kahvileivonnaisia. Merikeinun toimintaan ja tuotteisiin ollaan lisäämässä inkakulttuuriin ja alpakoiden kotimaahan, Peruun liittyviä yksityiskohtia.  

– Alpakka oli inkoille hyvin tärkeä eläin. On tutkittu, että alpakka olisi ensimmäisiä ihmisen kesyttämiä kotieläimiä. Vikunjasta kotieläimeksi jalostetun alpakan ja ihmisen yhteiselo on alkanut n. 6000 vuotta sitten, Sari sanoo.

Merikeinu esittelee samalla omia uusia palvelupaketteja, tilavierailujen, äänimaljahoitojen, alpakkavaellusten lisäksi, tulossa on mm. eläin- ja luontopainotteisia ohjelmallisia syntymäpäiväpalveluita.

– Järjestämme myös pienryhmille tyky- ja tyhy- toimintana sekä muillekin ryhmille luonto- ja luovantoiminnan ohjelmaa.

Oma lukunsa ovat tilan villanputsaustalkoot. Alpakat keritään kerran vuodessa, ja niistä saatava, arvostettu hyvälaatuinen villa on ensin puhdistettava, ennen kuin se voidaan lähettää kehräämöön.

– Olemme järjestäneet puhdistustalkoita. Villan puhdistus on rauhallista, paikallaan tapahtuvaa työtä. Joidenkin mielestä se on meditatiivista. Kun kädet käsittelevät villaa, on aikaa monenlaisille tarinoille ja keskusteluille. Talkoolaisia on yleisesti ollut heikosti saatavilla ja loimmekin yhdeksi tyhy-päivän toimintavaihtoehdoksi villanputsaamisen. Sen lisäksi päivään voidaan rakentaa rentouttavaa toimintaa, esim. äänimaljarentoutusta riippukeinuissa. Jos villanputsaus kiinnostaa, niin mielelläni kerään talkooporukan kasaan ja järjestän yhteistalkoot villanputsauksen merkeissä.

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli