Toukokuun lopussa järjestivät kaupungin nuorisopalvelut ja nuorisovaltuusto yhteistyössä Aseman Lapset ry:n kanssa yhdenvertaisuuskävelyn. Aseman Lapset ry:n toteuttama yhdenvertaisuuskävely on osa Walkers-toiminnan 30 -vuotisjuhlakiertueen ohjelmaa.
Tapahtuman ohjasi Ville Koikkalainen, joka toimii valtakunnallisena Walkers-koordinaattorina ja kouluttajana.
Ensimmäisessä harjoituksessa otettiin käyttöön roolikortit. Ne antoivat kullekin osallistujalle kuvitteellisen lähtötilanteen, ikäkauden ja sosioekonomisen aseman. Annettuun rooliin eläytyen osallistujat vastasivat elämäntilannetta ja odotuksia koskeviin kysymyksiin. Vastaukset ohjasivat kävelyä, roolista riippuen voitiin edetä pitkällekin, tai jäädä junnaamaan paikoilleen.
Harjoituksen kautta osallistujat saivat tietoa esim. vallankäytön muodoista ja turvallisuuden tunteen kokemisesta eri elämäntilanteissa.
Toisessa osiossa tuotiin Erätauko -menetelmän avulla esille nuorten ajatuksia ja mielipiteitä. Erätauko -säätiön kehittämä ohjattu keskustelutyökalu on käyttökelpoinen kun haetaan syvempää ymmärrystä aiheeseen ja erilaisten ihmisten tasavertaista kohtaamista.
Nuorten kokemus osallisuudesta ja aikuisten asennoituminen nuoriin puhuttivat paljon.
Monen nuoren kokemus on, ettei nuorten huolia oteta tosissaan; yleistävä vähättely ja syyttely ei ainakaan edesauta turvallisuuden ja yhteisöön kuulumisen tunnetta. Toiveena on tasavertainen, molemmin puolin arvostava ja ymmärtämään pyrkivä keskusteluyhteys aikuisten ja nuorten välille.