Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Kamerakin rakastaa Haminaa

Jarno Koivulan Hamina-aiheiset ilmakuvat ovat suosittuja matkamuistoja. Ympyräkaupungin näkymiä löytyy myös muun muassa mukeista ja postikorteista.

Hamina Tattoota ikuistetaan tälläkin kertaa tuhansin kameroin tulevia muisteluhetkiä varten. Jarno Koivula kuvasi tapahtumaa ensimmäisen kerran vuonna 2018, silloin lähinnä dronella ilmasta käsin.

Tänä vuonna Tattoossa on dronekuvauksen osalta täyskielto, mutta Jarno kiertää viikon eri tapahtumapaikoilla järjestelmäkameran kanssa. 

– Viikkoni alkaa maanantaina Mini Tattoosta Helsingin Senaatintorilta. Aikani on tietenkin rajallinen, mutta kuvaan Haminassa ainakin Marssishow’t, Tattoo-kadun ihmisvilinää ja Tattoo-klubin tunnelmia. Raatihuone on tietenkin koko Haminan ja tapahtuman sydän!

Vuodesta 2016 lähtien Jarno on ollut täysipäiväinen ammattikuvaaja. Studiokuva Jarno Koivulan otokset ympyräkaupungin ihmeistä ovat päätyneet kuvatuotteina eri puolille maailmaa: Haminan vuosikalenteri 2024 koristaa seinää niin Uudessa-Seelannissa kuin San Franciscossakin. Kuvauskohteista ei ympyröillä tule pulaa. 

– Jos samaa kohdetta kuvaa kymmenen kuvaajaa, jokainen meistä saa erilaisen kuvan. Meillä on näitä vanhoja puutaloja, Raatihuone ja tietenkin vanhat linnoitusvallit. Ilmakuva antaa kaupungista toisen näkökulman, kuten myös eri vuodenajat. Joskus valo tulee kohteeseen sellaisesta suunnasta, että kannattaa odottaa vähän aikaa auringon siirtymistä.

Ylioppilas-, hää- ja muut asiakaskuvaukset Jarno tekee mieluiten aina ulkona. Esimerkiksi Linnoituksen kaupunginosan vanhojen talojen sisäänkäynneistä löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, tuomaan kuvaan jotakin uutta. Haminasta löytyy kuvauskohteita ja -hetkiä myös ympyräkatujen ulkopuolelta. 

– Viime talvena kuvasin Metsäkylän peltoaukeilla revontulia. Kaksikymmentäviisi astetta pakkasta, ja täysi hiljaisuus. Ei yhtään mitään missään!

Satunnaisenkin kuvaajan on syytä muistaa parhaiden kuviensa huolellinen tallentaminen. Jarno voi esimerkiksi ottaa yksittäisestä Haminan Palloilijoiden pesäpallo-ottelusta 800 erilaista otosta. Niistä parhaat – ehkä kymmenkunta – päätyvät ulkoiselle kovalevylle ja pilvipalveluun. Sieltä ne ovat aina katsottavissa ja hyödynnettävissä. 

Sen Täydellisen Kuvan ottamisohjetta ei ammattikuvaajaltakaan irtoa. Hänelläkin on sen sijaan haaveita tulevista kuvauskohteista:

– Parin vuoden päästä täytän viisikymmentä. Olisi hienoa päästä kuvaamaan Mauritiuksen saaren hienoja hiekkarantoja, tai ehkä matkustaa Balille.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli