Hotellin kellariravintolan baaritiskillä istuu kaksi kestojuopunutta eläkeläismiestä pohtimassa itsemurhakeinoja. Toinen harkitsee unilääkkeiden yliannostusta, toinen on käsiasepuolueen miehiä: ”Kun ammun haulikolla aivot keittiön seinään, niin siinä on muijalla siivoamista.”

Luovan tauon jälkeen pillerimies nostaa drinkkilasinsa ilmaan ja sanoo: ”Ei mulla oo enää muuta kuin tämä.” 

Käy ilmi, että ensimmäinen vaimo on karannut, toinen hylännyt ja kolmas (se, jonka kanssa rakkauden piti kestää) kuollut kolme vuotta sitten Alzheimerin tautiin.

Sisään katkokävelee mies, jota on mielestäni syytä pitää silmällä: hänen silmissään on pelottavaa tyhjyyttä. Mies tilaa kossuvissyn, juo sen seisaaltaan yhdellä huikalla ja kävelee robottimaisesti nykien takaisin auringonvaloon. Olemme saapuneet Joutsaan.

Illalla menemme kavereidemme kanssa Taidelaitos Haihatukseen, jossa esiintyy Jukka Nousiainen Trio. Jukka kyselee, onko kukaan nähnyt professori Korhosta. Korhonen (kissa) on Haihatuksen ylimmäinen näyttelynvalvoja. Professoria ei ole näkynyt pariin päivään.

Kotona Haminassa luemme Haihatuksen Facebook-sivuilta, että professori Korhonen on siirtynyt taivaallisille hiiriapajille. Harmi, olisin halunnut tutustua.

Jukka Nousiainen, Sini Suvanto ja Ninni Luhtasaari saavat eläkeläisenkin veren kiertämään. Ehkä oma osuutensa on myös piknikvalkkarilla. 

Jukka on karismaattinen esiintyjä ja taitava kitaristi, Sinin hypnoottinen komppi pitää homman kasassa, mutta olen täysin bassoa soittavan sensuellin Ninnin lumoissa. Voi, kunpa olisin kolmekymmentä vuotta nuorempi. Mutta eihän nuoruutta saa takaisin kuin Mick Jagger.

Kun palaamme hotellille, sen edessä on spontaani katukonsertti. Hilpeästi juopuneet (meihin nähden) nuoret ihmiset laulavat ja tanssivat. Yksi soittaa kitaraa. Minä yhdyn lauluun ja tanssiin.

Hotellin takapihalla on esiintymisareena, jossa DJ soittaa nuorisomusiikkia pitkälle aamuyöhön. Istumme parin oluen ajan bilettävän nuorison keskellä, ennen kuin poistumme hotellihuoneeseen, johon jumputus kuuluu niin, että ikkunat tärisevät. Tunnen olevani, jos en elossa, niin ainakin hereillä.