Muutimme Päivin kotitaloon Mullinkoskelle lokakuussa 2014, kun pari kuukautta viivästynyt remontti saatiin vihdoin valmiiksi. Remontista jäi yli suorakaiteen muotoisia keraamisia laattoja. Kesällä 2015 päätin tehdä niistä ympäristötaideteoksen kotipihallemme. Etsin tasaisen nurmikkoalueen ja muodostin laatoista sanan FUCK. Aistin heti, että Päivi ei arvostanut taideteostani.

”Mikä toi on?” hän kysyi.

”Ympäristötaideteos”, vastasin. ”Siitä tulee arvokas sen jälkeen, kun pulpahdan pinnalle.”

En ikinä pulpahtanut pinnalle, eikä taideteokseni saanut olla paria vuotta kauempaa paikoillaan. Onnistuin kuitenkin valokuvin tallentamaan teoksen idean. Kaikkina neljänä vuodenaikana teos pysyi samanlaisena, mutta muutti samalla vuodenaikojen vaihtelun myötä muotoaan.

Pitkällisen painostuksen jälkeen jouduin lopulta purkamaan rakkaan taideteokseni. En jäänyt kuitenkaan rypemään itsesääliin, vaan tein pihallemme uuden ympäristötaideteoksen, joka on edelleen paikoillaan.

Purin pihamme ja Ahvenruohontien välisen teräksisen verkkoaidan ja käärin sen rullalle. En vienyt rullaa pienjäteasemalle, vaan jätin sen seisomaan keskelle pihaa. Ehkä tähän asti merkittävin teokseni, Sisältäni korpin löysin, oli valmis. Kansantajuisesti sanottuna haen teoksellani kosketuspintaa olioon an sich ja samalla koko kosmokseen. Sisältäni korpin löysin -luomuksen idea on sama kuin FUCK-teoksen. Teos pysyy samana, mutta muuttuu koko ajan. Tällä hetkellä Sisältäni korpin löysin muistuttaa enemmän heinäpaalia kuin verkkoaitaa. 

Aika ajoin saan tuta, ettei ympäristötaidettani arvosteta.

”Millon siä viät ton rojun pois pihalta?” Päivi kysyy aina välillä.

Tiedän, että onnistunut taideteos herättää aina myös negatiivisia tuntemuksia, mutta silti sydänverellä tekemäni teoksen nimittäminen rojuksi saa sydämeni vuotamaan verta.