Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Tinalta eivät ideat lopu

Tina Spännärillä ei ole tapana jäädä tuleen makaamaan. Tarkoituksena on, että Syyssuunnistuksen myötä paikalle uskaltautuvat näkevät myös Tompurimäen valoisan puolen.

Toukokuulla Tina Spännäri joutui siirtämään Cafe Varvaransa toiminnan Puistokadulta Tompurinmäelle kaupungintalon tyhjennyksen tieltä. Valitettavasti asiakkaat eivät seuranneet perässä, joten elokuun lopulla hän laittoi lapun pysyvästi kahvilansa luukulle. 

Suunnitelma B, eli Cafe Varvaran värejä kantava kahvilavaunu on sen sijaan toiminut mukavasti. Sen kanssa hän on keikkaillut erilaisissa tapahtumissa muun muassa Vantaalla, Lohjalla, Tampereella ja Lappeenrannassa.

– Varusteista löytyy rasvakeitintä, uunia ja vohvelirautaa, joten pystymme miettimään tapahtumakohtaisesti myytävät tuotteet, Tina kertoo. Hänen äitinsä Mervi Visuri on ollut apuna toiminnan pyörittämisessä. 

Eivätkä Tompurinmäen tilatkaan jää vaille käyttöä. Lokakuun 2. päivänä, eli keskiviikkona, entisen kahvilan tiloissa tanssitaan järjestyksessään ensimmäiset karaoketanssit iltapäiväkolmesta iltakuuteen. Uusi karaoketietokone laajempine kappalevalikoimineen on jo tilattu. 

– Olen pitänyt karaokea aikaisemminkin eri paikoissa. Entisiäkin laulajatuttuja riittää, ja tänne rakentuu laulupaikka ja tila tanssijoille. Kymmenen euron sisäänpääsy sisältää tanssit ja pullakahvit.

Jo ennen karaoketansseja osoitteessa Tompurintie kolme tapahtuu teemalla Valonpilkahduksia Tompurinmäellä. Kaupungin yhteisessä Syyssuunnistuksessa keskiviikko 25.9. on pyhitetty aikuisille, ja torstai 26.9. lapsille. 

– Keskiviikon ohjelmassa on kello 15-18 muun muassa tulpanheittokilpailu, ja Marko Salomäki Vehkalahden VPK:sta tulee kertomaan kodin turvallisuuteen liittyvistä asioista. Hieronta- ja hoivapalveluja tarjoava Saila Korpela tulee järjestämään sananmukaista kielijumppaa. Tilaisuus on maksuton, vain valohuoneessa tapahtuva ongintakisa on maksullinen.

Jos sää suosii torstain lastentapahtumaa kello 15-18, on Tompurinmäellä luvassa poniratsastusta. VPK tuo paikalle paloauton, ja tunnettu tompurinmäkeläinen kulttuuripersoona Eija-Kaarina Mäkelä tulee lukemaan satuja lapsille ja lapsenmielisille. Valohuoneessa on ongintaa, ja kasvojaankin saa maalauttaa. 

Monien mahdollisuuksien tila. Karaoken lisäksi musiikkia ja tanssia muutenkin monipuolisesti harrastaneella Tinalla riittää suunnitelmia sen varalle.
Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli