Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Uudessa koulussa ja päiväkodissa viehättää monikäyttöisyys ja valoisuus

– Uusissa tiloissa viihtyvät niin lapset kuin henkilökunta, toteavat Uuden Summan koulun johtaja Sanna Kuosmanen (keinussa) ja varhaiskasvatusyksikön johtaja Nina Peltonen.

Uuden Summan puurakenteinen moduulikoulu ja -päiväkoti valmistui juuri sopivasti ennen koulujen alkua.

– Ainoastaan pihan kanssa meinasi tulla kiirettä, ja viime tippaan se jäikin, koulunjohtaja Sanna Kuosmanen ja päiväkotiyksikön johtaja Nina Peltonen toteavat.

Piha-aluetta suunniteltaessa on ajateltu välituntien ja ulkoiluhetkien toiminnallisuutta. Päiväkodin ja koulun alueet on erotettu toisistaan aidalla, ja varustelussa on huomioitu, millaisia leikkejä lapset eri ikävaiheissa leikkivät. Koululaisten piha jatkuu lähimetsään, minne kutsuvat komeat vanhat männyt ja loiva kalliorinne.

– Se onkin koululaisten välituntien suosikkipaikkoja, kertoo Sanna Kuosmanen.

Koulu-päiväkotirakennus ei ole mikään parakkikoulu. Modulirakenteinenkin koulu voi näyttää paikalle rakennetulta. Tilat muuntuvat joustavasti monenlaiseen käyttöön, esimerkiksi osan luokkahuoneista voi yhdistää yhdeksi suuremmaksi tilaksi. Päiväkodin puolelta löytyy tilava kuraeteinen, ja talosta löytyy tilaa myös pienryhmätyöskentelyyn.

– Olemme saaneet olla mukana rakennuksen suunnittelussa ihan alusta alkaen. Toiminnallisuudet, kalusteet, materiaalit, värit, kaikessa on kuultu koulun ja päiväkodin tarpeita. Tämä on toimiva, lasten näköinen kokonaisuus.

Osassa luokkahuoneita niiden kokoa voidaan kasvattaa avaamalla väliseinä.

Uuden Summan koulua käy 167 lasta. Suurin osa on vieressä sijaitsevan, ensi kesänä purettavan koulun oppilaita. Jonkin verran oppilaita siirtyi myös viime keväänä lakkautetusta Poitsilan koulusta. Poitsilan koululaisilla oli mahdollisuus valita Uuden Summan sijasta myös Aseman koulu tai Vehkalahden koulu.

Uuden Summan päiväkoti korvaa Tervakartanon ja Kurkitien päiväkodit. Lapsia on päiväkodissa 92 ja esiopetuksessa 16. 

– Päiväkotiin on tullut lapsia muiltakin alueilta. Se on ihan tavallista, jos päiväkoti on sijainniltaan sellainen että se sattuu esim. vanhempien työmatkan varrelle, Nina Peltonen sanoo.

– Tammikuussa meille tulee vielä neljäs ryhmä alle 3-vuotiaille lapsille.

Kun vanha koulu on purettu, alkaa liikuntahallin rakentaminen. Sen valmistumiseen asti koululaisten sisäliikuntatunnit pidetään Tervakartanossa.

Uuden Summan koulussa ja päiväkodissa on lämmityskeittiöt, ruoka tulee Vehkalahden koulun keittiöstä. Taru Lähteenmäki on päiväkodin ruokapalvelupisteen hoitaja.

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli