Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

CR-Renkaat panostaa sujuvaan palveluun

Yrittäjäpariskunta Anu Mäkelä-Uski ja Kai Uski ovat toistensa parhaat tsempparit niin töissä kuin vapaallakin.

Anu Mäkelä-Uskin ja Kai Uskin kipparoima CR-Renkaat Oy juhlii tällä viikolla kolmekymppisiään. 

Anu Mäkelä-Uski on alan yrittäjä jo kolmannessa polvessa.

– Alunperin meillä oli rengaspinnoittamo, joka oli viimeisinä vuosinaan pohjoismaiden suurin, ja asennusta tehtiin pienessä mittakaavassa, Anu kertoo.

Nykyisin lähimmät suuret ha-pinnoittamot toimii Puolassa ja Romaniassa. Raskaan kaluston renkaita pinnoitetaan Suomessakin, mutta henkilöautoihin uuden rengassarjan saa huomattavan paljon halvemmalla suoraan rengasliikkeen varastosta.

– Meiltä pinnoittamon koneet myytiin Ukrainaan v. 2018, sanoo Kai.

CR-Renkaiden toimialana on myydä, asentaa ja korjata renkaita. Myynnissä ovat kaikki kärkimerkit ja laaja valikoima erilaisia vanteita. Nopeasti kasvanut toimintamuoto on rengashotelli, jonka palveluihin kuuluu asianmukaisen varastoinnin lisäksi renkaiden ja vanteiden pesu ja kuntotarkastus.

Rengasliikkeen vuodessa on kaksi sesonkia, syksy ja kevät. Sen, koska sesonki alkaa, määrittää ilmojenhaltija. 

– Kristallipallosta olisi hyötyä!

Syksyllä on aina kiireisempää, jos kelit muuttuvat liukkaiksi äkkiä, on rengasliikkeessä ruuhkaa.

– Olemme pyrkineet sujuvoittamaan palvelua siten, että meillä on kaksi nosturia. Toisella vaihdetaan ajanvarauksella tulleiden asiakkaiden renkaat, toiselle voi tulla ilman varausta non-stoppina.

CR-Renkaalla on kolmen hengen vakiomiehitys, sesonkiaikaan tiimiin hyppää mukaan muutama tekijä lisää.

– Omat poikamme opiskelevat vielä, mutta auttavat tarvittaessa hekin.

Normaalisti rengassarjan vaihto onnistuu noin 15 minuutissa. Paitsi jos:

– Jos asiakas unohtaa pultit. Sekä talvi- että kesärenkaisiin on usein omansa. Työ jää seisomaan jos pultit puuttuvat. 

Nyt ajellaan vielä kesäisissä olosuhteissa, mutta talvikelien tuloa arvuutellaan jo. 

Haminassa nastarenkaat ovat selvästi suosituimmat talvirenkaina.

– Myydyissä renkaissa kitkojen osuus on alle 20 %.

Nastojen osalta on paljon puhuttu niiden vaikutuksesta päällystettyjen teiden kulumiseen. Useat rengasvalmistajat ovatkin lyhentäneet nastojen pituutta, mutta vastaavasti lisänneet niiden määrää.

– Kun henkilöauton renkaassa oli ennen noin 110 nastaa, voi niitä nyt olla 250. Nastat ovat pienempiä kuin aiemmin, yksittäisen nastan pistovoima ei ole niin suuri, mutta tiheämpi nastoitus tuo tasaisemmin tarttumapintaa tiehen.

Kai Uski muistelee, että viime vuonna CR-Rengas myi noin 8500 rengasta.

– Asiakkaita meillä on Haminasta ja lähiseudulta. Huomattavan paljon myös pääkaupunkiseudulta. Vapaa-ajan asunnon tällä seudulla omistavat ajoittavat käyntinsä renkaanvaihdon mukaan. Haminassa löytyy helpommin aikoja, ja hintakin on edullisempi. Asiakaspalvelua on myös kehuttu. Ja kivoja asiakkaitahan on aina mukava palvella!

Kulkevatko työasiat yrittäjäpariskunnalla kotiin asti?

– Kyllähän ne kulkevat. Siellä puhutaan se mitä töissä ei ehditä, Anu hymähtää.

Töistä osataan kuitenkin myös irrottautua. Työstressi karisee mökkireissuilla.

– Yhteinen harrastuksemme on koiranäyttelyt. Meillä on kaksi tiibetinterrieriä, joiden kanssa kierrämme Suomessa ja mm. Baltian maissa näyttelyissä. Matkoilla on päässyt tutustumaan monennäköisiin paikkoihin.

Torstaina CR-Renkaat juhlii kolmekymppisiään tarjoamalla asiakkailleen jutustelun lomassa grillimakkaraa ja kakkukahvit. 

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli