Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Uppo-outo ja Kumiankat uivat digiaikaan

Uppo-Outo ja Kumiankat. Kuva Eve Forsman.

Haminalaisen Uppo-Outo ja Kumiankat -lastenmusiikiyhtyeen koko tuotanto on digitalisoitu. Viime viikolla julkaistiin YouTubessa yhtyeen lastenmusiikkielokuva Kohti Kalkuttaa vuodelta 2007.

Seuraavaksi suoratoistopalveluissa tulee julkaistavaksi yhtyeen kaksi albumia, Ankkalammelle (2006) ja Kesä Ankkalammella (2009).

Kohti Kalkuttaa -lastenmusiikkielokuva kuvattiin kesällä 2007 Haminassa, Kotkassa, Pyhtäällä, Ruotsinpyhtäällä, Anjalankoskella, Miehikkälässä ja Virolahdella.

Elokuva oli osa EU-rahoitteista Sepra Leader+-hanketta ”Lastenmusiikkia kyliin ja kaupunkeihin”, johon kuului myös yhtyeen esikkoalbumin toteutus ja 50 ilmaiskeikkaa eteläisen Kymenlaakson alueella.

Hanketta hallinnoi Haminan lasten ja nuorten kerhotoiminnan tuki ry.

Kohti kalkuttaan -elokuvaa voidaan pitää jo nyt kulttuurihistoriallisena tekona. Leffassa Uppo-Outo mm. liukuu pitkin Haminan kesäpuiston norsun ”kärsää” ja ratsastaa Miina Äkkijyrkän uudenkarhean sonnin selässä.

Myös joitakin jo purettuja rakennuksia näkyy kuvissa, esimerkiksi Aholaisenkulma. Elokuvan digitalisoinnin toteutti haminalainen Ravimäen Digivelhot. 

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli