– Eri-ikäisten ihmisten yksinäisyyden ja ostrakismin kokemuksiin on löydettävä ratkaisuja. Arjen tasolla vastuu on jokaisella meistä, sanoo eduskunnan varapuhemies ja eduskunnan yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämiseksi perustetun työryhmän puheenjohtaja Paula Risikko.
Risikko puhui yksinäisyydestä ja sen vähentämisestä keskiviikkona 18.9. Haminan pääkirjastolla. Tilaisuus oli osa vuosi sitten alkanutta, aluehallintoviraston rahoittamaa ”Kirjasto keskustelevan demokratian kohtaamispaikkana ja osallisuuden edistäjänä” -hanketta.
Suomen Punaisen Ristin helmikuussa 2024 julkaiseman yksinäisyysbarometrin mukaan Suomessa 56 prosenttia ihmisistä kokee yksinäisyyttä ainakin joskus.
Tilanne on erityisen hälyttävä nuorilla ja nuorilla aikuisilla, sillä 47 prosenttia 15–24-vuotiaista kertoi kokevansa yksinäisyyttä joitakin kertoja kuukaudessa tai useammin.
Myös Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin ja MTV uutisten syksyllä 2023 julkaiseman tutkimuksen mukaan suurin osa nuorista kokee yksinäisyyttä vähintään viikoittain.
– Kehityssuunta on huono, ja yksinäisyys on nousemassa kansanterveytemme kannalta merkittäväksi uhaksi. Yksinäisyydellä, mutta myös ostrakismilla on yksilöllisen kärsimyksen lisäksi vaikutuksia myös työn tuottavuuteen ja sisäiseen turvallisuuteen, Risikko painottaa.
Ostrakismi on tahallista tai tahatonta sulkemista ulkopuolisuuteen. Ostrakismi on usein huomaamatonta verrattuna fyysiseen tai verbaaliseen väkivaltaan, mutta sen vaikutukset jopa lyhytaikaisena tai hetkellisenä ovat voimakkaita.
– Yksinäisyys aikaansaa ihmiselle fyysisiä ja psyykkisiä oireita sekä käyttäytymisen muutoksia. Yksinäisyys aiheuttaa myös ennenaikaisia kuolemia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi yksinäisyydestä aiheutuu kustannuksia. Brittiläisen tutkimuksen mukaan yksinäisyys maksaa yli 10 000 euroa vuodessa jokaista yksinäistä henkilöä kohden, Risikko sanoo.
Risikko painottaa, että vanhempien ja muiden aikuisten tehtävä on niin kotona, päiväkodeissa kuin kouluissakin vahvistaa lasten ja nuorten sosiaalisia taitoja ja toisten huomioimista.
Yksinäisyyttä voidaan ehkäistä ja vähentää myös lisäämällä matalan kynnyksen sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksia kuten harrastustoimintaa, kerhoja ja yhteisiä ”olohuoneita”.
Risikko muistuttaa, että kuka tahansa voi joutua yksinäisyyden kierteeseen, mutta myös auttaa kanssaihmisen siitä ulos. Mitään erityistä ammattitaitoa ei vaadita, vaan ihan tavallisia asioita.
– Meillä jokaisella on vastuu. Kyse on tavallisista asioista, toisten huomioimisesta, Risikko painottaa.