Syttyvätkö meijän jouluvalot tänä jouluna? Seuraa keräyksen etenemistä.

Haminan teatteri tuo lavalle maailman huonoimman sopraanon

Päivi Hyle ja Tommi Larvi Suurenmoista -näytelmän harjoituksissa.

Haminan teatterin uutuusnäytelmä, draamakomedia ”Suurenmoista” antaa toivoa niille, jotka haluaisivat toteuttaa unelmiaan, mutta taidot eivät siihen riitä. Peter Quilterin näytelmä kertoo tositarinan amerikkalaisesta Florence Foster Jenkinsistä (1868 – 1944), joka oli omasta mielestään lahja laulutaiteen maailmalle, mutta jota pidettiin maailman huonoimpana sopraanona. 

Jenkinsistä tuli legenda jo eläessään. Oma isä esti nuoren Florencen lauluopinnot, mutta ei onnistunut tukahduttamaan hänen unelmaansa, joka sittemmin toteutui muhkean perinnön ja ihailevan miehen avulla. Hän järjesti konsertteja ja levytti lempiaarioitaan. Vain harva uskalsi sanoa suoraan, että Florence oli täysin laulutaidoton. Luottamus omiin kykyihin pysyi vahvana loppuun asti.

Florence Jenkins oli niin poikkeuksellinen ilmiö, että hänestä tehty näytelmä kiertää edelleen maailman teattereissa. Suomessa sitä on esitetty mm. Helsingissä ja Turussa ennen Haminaa. Menestys oli myös vuonna 2016 valmistunut Florence -elokuva, jonka pääosassa loisti Meryl Streep

Laula väärin, mutta oikealla tavalla!

”Suurenmoista” on ensimmäinen Haminan teatterin kesäisen kriisin jälkeinen tuotanto. Kriisi johti muutoksiin teatteriyhdistyksen hallinnossa ja osa näyttelijöistä jätti toiminnan kokonaan.

Itse toimintaa kriisi ei lopettanut. 28 vuotta mukana ollut opettaja Mari Lammi kertoo, että toimintaan on tullut mukaan uusia ihmisiä ja aiemmin mukana olleita on palannut takaisin. 

Syksyn näytelmä ohjaajineen valittiin jo ennen kriisiä. Ohjaaja Anu Hälvä puolestaan valitsi näyttelijät roolitustilaisuuden jälkeen. Florencen roolissa vuorottelevat Tuula Anttila ja Päivi Hyle.

Vaikeampaa roolia laulutaitoiselle näyttelijälle on vaikea kuvitella. Kun laulunäytelmässä yleensä on toivottavaa, että näyttelijät osaavat laulaa oikein, niin nyt on osattava laulaa väärin, mutta oikealla tavalla. 

Esimakua saatiin teatterin avoimissa harjoituksissa viime viikolla. Ohjaaja Anu Hälvä joutui toistamaan useamman kerran, ettei saa liioitella. 

– Jos ei mene yhtään sinne päinkään, niin se ei toimi!

Hälvän ohjauksessa on syntymässä viihdyttävä ja hauska komedia, josta ei puutu myötätuntoa erikoista diivaa kohtaan.

Florence Jenkins oli omanarvontuntoinen nainen, joka piti kritiikkiä ammattikateutena. Elämään on jäänyt mm. tämä kommentti: ”Kyllä minä olen tietoinen, että täällä on ihmisiä joiden mielestä en osaa laulaa. Olkoon vaan, mutta täällä ei ole ainuttakaan joka voisi sanoa, että minä en olisi laulanut!”.

Tuula Anttila vuorollaan harjoittelemassa rooliaan maailman huonoimpana sopraanona Haminan teatterin avoimissa harjoituksissa. Kuva Haminan teatteri.

Lue lisää aiheesta:

Black Friday Reimari 7.10. - 27.11. asti
Previous slide
Next slide

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli