Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Keväällä kukkivat Zontien keltaiset tulppaanit

Haminan Zonta-kerho istutti tulppaaninsipuleita Oolanninpuistoon. Kevään kukkaloiston onnistuminen ei jää kiinni ainakaan työn huolellisuudesta ja istutusten suojauksista.

Keltainen ruusu on kansainvälisen Zonta -järjestön tunnus. Tänä vuonna 65. toimintavuottaan viettävä Haminan Zonta-kerho istutti Oolannin puistoon keltaisia tulppaaneita juhlavuotensa kunniaksi.

– Olemme aiemminkin hankkineet Oolanninpuistoon kasveja, sanoo Hannele Järvinen Haminan Zontasta.

– Täältä löytyvät mm. istuttamamme kyynelkoivu, atsaleoita ja koristekirsikka Kevätsuudelma. Keväällä nähdään, miten hyvin tulppaaninsipulit ovat selviytyneet talvesta.

Vuonna 1919 Yhdysvalloissa perustetun Zonta -järjestön toiminta-ajatuksen mukaisesti kerho tekee palvelu- ja vaikuttamistoiminta naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi.

– Loppuvuoden tärkeitä merkkipäiviä työssä on YK:n julistama kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. sekä Zonta-järjestön oma Zonta Says NO to Violence Against Women -kampanja. Se alkaa 25.11. YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisen teemapäivänä ja päättyy Ihmisoikeuksien päivään 10.12., Haminan Zonta-kerhon puheenjohtaja Mervi Kauppila kertoo.

– Olemme myös mukana tukemassa digitaalista häirintää ehkäisevää Sua varten somessa -kampanjaa.

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli