Kun Jari Vilkuna kaupungin kiinteistöpalveluista ajaa lakaisukonetta, päät kääntyvät. Apukuskin paikalla istuu jättikokoinen koira, pehmolelu nimeltään Sulo.
– Sulo oli alunperin koirani Eetun lelu. Kun Eetu repi Sulolta nenän ja korvan, päätin ottaa hänet työkaveriksi.
Leikkikoiraa rajusti rakastanut Eetu ei ole ihan pieni itsekään. Maremmano-abruzzese on suurikokoinen laumanvartijakoira, joka saattaa painaa samanverran kuin aikuinen ihminen.
Jari ja Sulo herättävät ansaitusti ihastusta liikkuessaan suurella lakaisukoneella pitkin Haminan katuja.

– Paljon tulee peukutuksia ja vilkutuksia. Eräs vastaantullut turisti alkoi innoissaan vallan pomppia ja huitoa matkailuautonsa penkillä meidät nähdessään, Jari hymyilee.
Hän on käynyt Sulon kanssa vierailulla myös päiväkodin pihassa. Pehmoisen, jättikokoisen apukuskin lisäksi päiväkodilla kiinnosti myös lakaisukone ja sen toiminta. Lapset olivat innoissaan kun saivat luvan käydä ajohytissä istumassa Sulon vieressä.
