Politiikka ei ole ainoa asia, joka jakaa kansaa. Jakolinjoja löytyy muualtakin. Jotkut haluavat maksalaatikon rusinoilla ja toiset ilman. Toisille taas lohikeiton tulee olla kirkas ja toisille kermainen. Oikeaa vastausta ei ole, kun ovat makuasioita.
Juuri nyt, ensilumia odotellessa, autoilijat jakautuvat puolestaan kahteen leiriin. Toiset valitsevat kitkat, kun toisten mielestä nastarenkaat ovat ainoat oikeat talvikumit.
Tässäkään asiassa ei taida löytyä absoluuttisesti oikeaa vastausta, vaikka ihan puhdas makukysymys ei nastojen ja kitkojen välinen valinta kuitenkaan ole. Paljon riippuu siitä, millaisella autolla ajelee, missä ja minkälaisilla teillä liikkuu ja millaiset sääolosuhteet eteen osuvat. Oma ajotyylikin ratkaisee.
Olen itse ajanut vuosikymmenien varrella sekä taka-, etu- että nelivetoisilla autoilla. Käytössäni on ollut niin perinteisiä pikkuautoja kuin tukevia farmareitakin. Vaikka kokemusta talviautoilusta on kertynyt aika lailla, rengaskonsultiksi en uskalla ryhtyä. Päätös on jokaisen tehtävä itse.
Ensimmäiset parikymmentä vuotta ajelin nastoilla. Kun Etelä-Suomen talvet olivat vuosi toisensa jälkeen vähälumisia, vaihdoin kitkoihin. Sitä kesti kuitenkin vain yksien renkaiden verran. Nastat tuntuivat turvallisemmilta.
Heti ”uuden” nastarengaskauteni aluksi sattui tilanne, joka vaikutti rengasvalintoihini pitkään. Ajoin eräänä joulukuun aamuna töihin pitkin Helsingin Hietalahdenrannan nupukivikatua. Takana oli pirteä pakkasyö, mutta aamulla satoi vettä. Vasemmalla kaistalla vierelläni oli tuliterä mersu. Liikenne soljui sutjakkaasti.
Lähestyimme telakka-alueelle johtavan junaradan tasoristeystä. Parikymmentä metriä ennen tasoristeystä eteemme laskeutui puomi ja pysäytin autoni. Mersu sen sijaan jatkoi nahkoineen päin puomia. Jäisillä nupukivillä maannut vesi oli kuin kuulalaakeri eikä kitkoilla ajellut mersukuski saanut autoaan pysähtymään.
Raskas metallipuomi teki melkoisen pahaa jälkeä uuden mersun etumustaan. Minä katselin nastoineni vierestä. Päätin, että en enää ikinä laita kitkoja autoni alle.
Seuraavat parikymmentä vuotta ajoinkin talvet nastoilla. Vuosien mittaan vähensin kuitenkin nastojen määrää niin, että viimeisissä niitä taisi olla enää harvakseltaan parissa rivissä. Alkoi tuntua siltä, että nastarenkailla ajaminen paljaalla asfaltilla ei ollut tielle eikä ympäristölle hyväksi.
Urat ajoradalla kertovat, miten paljon nastat syövät tienpintaa ja irrottavat asfalttipölyä. Pahimmillaan urat ovat myös turvallisuusriski.
Kun pari vuotta sitten vaihdoin autoa, siinä oli mukana kitkat. Hyvin niillä kitkoillakin talvi meni. Enemmän se vaatii ennakointia, mitä nastoilla ajaen ja kaasujalkaa kannattaa käyttää harkitummin.
Tänä syksynä havaitsin, että kitkathan voi laittaa laillisesti alle jo lokakuussa. Ovat sitten alla valmiina, kun saavumme helmikuussa Espooseen.
Niin, että jokainen valitkoon itselleen parhaiten sopivat talvikumit. Aina kuitenkin pitää ajaa kelin mukaan.
