Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Google Haminalta 220 000 euroa yhteisötukea paikallisille organisaatioille

Osana Data Center Community Impact-ohjelmaa Google on myöntänyt seitsemälle paikalliselle järjestölle yhteisötukea yhteensä lähes 220 000 euroa. Ohjelman tarkoituksena on tukea hankkeita, jotka vaikuttavat Haminan datakeskuksen lähiyhteisössä. Tuki on tarkoitettu voittoa tavoittelemattomille järjestöille. 

– Paikallisyhteistyö Haminassa ja koko Kymenlaaksossa on meille erittäin tärkeää. Etsimme erityisesti hankkeita, joiden aihealueena on koulutus, kestävä kehitys, digitalisaatio ja kulttuuri. Tämän vuoden hankkeiden laadusta olen erityisen innoissani, Haminan datakeskuksen johtaja Jukka Vainonen sanoo.

Tuettujen hankkeiden aihealueet vaihtelevat kestävästä kehityksestä taiteeseen ja kulttuuriin, digitaaliseen koulutukseen sekä innovatiiviseen peliteknologiaan.

Yhteisötuki on myönney seuraaville järjestöille: 

Eläkeliiton Vehkalahden Yhdistys ry, joka tarjoaa ikääntyneille digitaalista koulutusta pienissä kylissä Haminan kunnan alueella. Hankkeen tavoitteena on kuroa umpeen digitaalista kuilua niiden ryhmien osalta, joilla ei ole digitaalisia perustaitoja tai pääsyä verkkopalveluihin. 

Haminan kaupungin Yhteisötalo Manski, joka hankkii multimedialaitteita ja järjestää nuorille ilmaisia mediakasvatukseen liiyviä työpajoja ja kerhoja. Hanke opettaa nuoria tuottamaan luovaa sisältöä vastuullisesti ja pyrkii tällä tavoin auttamaan heitä oman paikkansa ja äänensä löytämisessä.

Kymenlaakson Kylät ry, joka perustaa kukkaniittyjä ja istuttaa puita luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi eri kylissä Kymenlaakson alueella. Paikallisten ihmisten hyvinvoinnin parantamisen lisäksi hankkeen pitkän aikavälin tavoitteina on edesauttaa hyönteisten pölytystä ja tarjota uusia elinympäristöjä erilaisille lajeille, muun muassa paikallisille lintukannoille ja muille eläimille.

MeriHamina ry, joka hankkii monitoimilautan paikallisen merenrannan, merenpohjan ja muiden merialueiden puhdistamiseen. Tavoitteena on rehevöitymisen estäminen ja paikallisten merialueiden olosuhteiden palauttaminen alkuperäiseen tilaan. Hanke edesauttaa osaltaan Itämeren hyvinvointia, joka on kipeästi suojelun tarpeessa. 

Pro Sunila ry, joka järjestää erilaisia taide- ja kulttuuritapahtumia ainutlaatuisella Sunilan alueella, jonka ovat suunnitelleet kansainvälisesti tunnetut arkkitehdit Aino ja Alvar Aalto. Myös Haminan datakeskuksen alkuperäiset paperitehdasrakennukset ovat Alvar Aallon käsialaa, minkä lisäksi Sunila on perinteinen paperitehdasalue. Siksi Aallon perinnön säilyttäminen Kymenlaakson alueella on Googlelle erityisen tärkeää. 

Ravimäkiyhdistys ry hankkii teräskehyksillä ja turvalaseilla varustettuja jättitabletteja erityisryhmien hyödyksi ja iloksi. Tavoitteena on tarjota interaktiivisia ja helppokäyttöisiä laitteita, jotka tarjoavat mahdollisuuden esimerkiksi moniaistiseen stimulaatioon, kognitiiviseen oppimiseen, motoristen taitojen parantamiseen sekä tunteiden säätelyyn.

Suursaari-seura ry luo Suursaaresta virtuaalitodellisuuden matkailun kulta-aikana 1930-luvulla; projektissa mallinnetaan kadonnut todellisuus innovatiivisen peliteknologian avulla täysin uudella tavalla. Hankkeen tarkoituksena on säilyttää historiallisesti arvokkaan alueen kulttuuriperintö ja tuoda saari takaisin suomalaisten kollektiiviseen muistiin.

Digiopetusta ikäihmisille kylillä

Eläkeliiton Vehkalahden yhdistys sai avustusta digikoulutuksen järjestämiseen maaseudun kylissä asuville ikääntyneille. Digitalisaatio on tärkeä osa kaikenikäisten kansalaisten arkea. Mm. Ikäteknologiakeskuksen selvityksestä käy ilmi, että ikääntyneet tarvitsevat ja käyttävät tietotekniikkaa monipuolisesti.

Digitaitoja tarvitaan esimerkiksi raha- ja terveysasioiden hoitoon, asiointiin mm. verottajan kanssa, verkkokauppaostosten tekoon, tiedonhankintaan ja yhteydenpitoon. Osa digitaitoja on myös digiturvallisuus.

– Hankimme opetuskäyttöön kannettavan tietokoneen, tabletteja, älypuhelimia, projektorin ja kankaan,  kertoo Arto Holanti Eläkeliiton Vehkalahden yhdistyksestä.

– Digikoulutuskierrokset kylissä on tarkoitus aloittaa kevään kuluessa. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli