Tässä, vuoden viimeiseksi jäävässä printtilehdessä kerrotaan Pirkanmaalla toimivan sanataideyhdistys Yöstäjän järjestämästä valtakunnallisesta, 1.-2. luokkalaisille tarkoitetusta runokilpailusta. Siinä voittajana palkittiin runo, jonka on kirjoittanut haminalainen ensimmäisen luokan oppilas.
Kaikista ei tule kirjoittajia, eikä tarvitsekaan; vaikka olenkin sitä mieltä, että sanataiteen perusopetusta ja harrastustoimintaa etenkin lapsille olisi hyvä saada enemmän meidänkin kulmille.
Elämme yhteiskunnassa, joka perustuu kieleen ja lukutaitoon. Kieli on oppimisen perusta, avain ajatteluun, ymmärtämiseen ja vuorovaikutukseen.
Lapselle lukeminen ja lapselle puhuminen antaa hänelle lahjoista tärkeimmän: oman äidinkielen.
Jouluna toivotaan lahjaksi usein maailmalle rauhaa. Se voi kuulostaa mahdottomalta ja kuluneelta ilmaisulta. Tämän viikon kolumnissa kerrotaan miten joulurauhasta oli aikoinaan säädetty myös laissa. Vaikka nykyisin laki ei enää rauhaan pakota, on joulurauhanjulistus monelle jouluaaton perinne.
Rauhallista ja hyvää joulua, ja onnellista uutta vuotta sinulle, lukija.
Reimari ilmestyy paperisena seuraavan kerran 8.1.2025. Sitä ennen tarjoamme 30.12. näköislehtenä hieman erilaisen Reimarin.