Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Tacci ja Tuija yleisön suosikit jouluvalokilpailussa

Elinvoimajohtaja Mia Hämäläinen (vas.) ja kaupungin markkinointisuunnittelija Aija Kurko palkitsivat jouluvalokilpailun voittajat, Tiina Korttilan ja Tuija Kahilammen Bastionin ohjelmalavalla. Kuva Haminan kaupunki/Jarno Koivula.

Wanha holviston joulun yhteydessä julkistettiin myös Haminan jouluvalokilpailun voittajat. Molemmat voittajat olivat sarjassaan varsinaisia ääniharavia. Tuija Kahilampi voitti yksityiset kotipihat ja parvekkeet -sarjan 85,5 prosentilla kaikista annetuista äänistä.

Yritysten ja yhteisöjen pihat, julkisivut ja näyteikkunat -sarjan voitti Tiina Korttilan Tacci Second Hand -liikkeen jouluikkuna. Tacci sai 88 prosenttia annetuista äänistä.

Tuija Kahilammen voittoisa terassipiha sijaitsee osoitteessa Mustikkapolku 9. Rauhallinen ja tyylikäs kokonaisuus syntyy joulukuusesta, muutamasta lyhdystä ja kransseista muotoillusta lumiukkokoristeesta.

– Mieheni ehdotti, että laitetaan joulukuusi ja siihen vain valot. Yksi tonttu siihen laitettiin katseenvangitsijaksi, Tuija kertoo.

Tacci-liikkeen jouluikkuna Isoympyräkadulla on usean ikkunametrin pituinen. Silmien eteen aukeaa värikylläinen joulun ihmemaa. 

– Tämähän on kuin Stockmannin jouluikkuna, ohikulkija ihastelee.

Taccin ikkunan jouluaiheet on suurimmaksi osaksi ostettu kirpputoreilta. Ikkunan erilaiset maailmat, seimiasetelma, eläinten joulumetsä, joulukylä, Muumien joulu jne. kiehtoo varsinkin lapsikatsojia.

– Eräskin äiti kertoi, että lapsi sai ikkunasta aiheen piirustukseen. Toivottavasti saan nähdä työn joskus, sanoo Tiina.

Jouluvalokilpailu järjestettiin nyt toista kertaa. 

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli