Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Haminan teatteri etenee rima korkealla ja siitä reilusti yli

Sanna Vapalahti on tyytyväinen siitä, että Haminan teatteri herättää kiinnostusta. Tulevien näytelmien roolitustilaisuudet ovat keränneet runsaasti näyttämölle haluavia. Kuva Marja Manninen.

Haminan harrastajapohjainen teatteri sai runsaasti julkisuutta viime kesänä, kun teatterin johto vaihtui sekavissa tunnelmissa. Kesäteatterinäytelmä Loman viimeiset esitykset jouduttiin peruuttamaan. Julkisuus toimi kuitenkin teatterin eduksi, sillä väki kiinnostui teatterin asioista niin, että syksyn Suurenmoista esitys sai odotettua suuremman yleisön. –Kriisistä on selvitty, mutta syviä haavoja se jätti, sanoo teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Sanna Vapalahti.  

Vapalahti laskee, että yhdistyksestä lähti kymmenkunta näyttelijää. –Vastaavasti tilalle on tullut enemmän uutta väkeä ja aiemmin teatterin toiminnassa olleita. Yhtenä osoituksena innostuksesta on se, että kevään ja kesän tuotantojen roolitustilaisuudet ovat keränneet paljon väkeä. –Ehdottomasti on käynyt selväksi, että haminalaiset haluavat teatterin säilyvän, hän sanoo.  –Myös kaupungin virkamiehillä ja päättäjillä on sama tahto eli teatteria ei olla ajamassa alas.

Tummana pilvenä teatterin toiminnan yllä on epävarma taloustilanne. –Vaikka teatteri saa kaupungilta tukea, niin teatteri myös maksaa kaupungille vuokraa toimitiloistaan. –Ja ison talon vuokra on iso, tuskailee Vapalahti. Tukikaan ei ole katteetonta. Teatterilla on muitakin velvotteita kuin kolme teatterituotantoa vuodessa. –Meidän täytyy järjestää toimintaa myös lapsille ja vanhuksille, mm teatteripajoja ja kulttuurikahviloita, muistuttaa Vapalahti. Juuri nyt vuodenvaihteessa ratkeaa vuokrasopimuksen sisältö ja sen perusteella haettavan avustuksen määrä. 

Keväällä perinnettä ja kesällä  musikaali

Epävarmuuksista huolimatta Vapalahti vakuuttaa teatterin menevän nyt eteenpäin rima korkealla ja hyppää myös sen yli. Maaliskuussa ensi-iltansa saa Hella Wuolijoen Niskavuoren nuori emäntä, jonka ohjaa haminalaisille tuttu Eveliina Arminen. Hän lähtee työhön uteliaalla ja innokkaalla mielellä uskoen, että yleisöön vetoaa perinteisyys.

Kesäksi on luvassa Broadway-musikaali Nunnia ja konnia. Sanna Vapalahti uskoo, että musikaalista tulee niin hyvä, että se kiinnostaa laajasti Kymenlaakson ulkopuolellakin. Musikaalin markkinointi alkaa heti, kun roolitus on selvillä. Mutta koska teatterin talous on tiukoilla, sen toteutus tarvitsee kaiken mahdollisen ulkopuolisen avun. 

–Mielellään otetaan lahjoituksia vastaan ja tullaan varmasti ruinaamaan puutavaraa ja ruuveja tai maaleja tai mitä milloinkin. Yritykset ja yksityiset ovat tervetulleita tukemaan kaupungin omaa teatteria. Emme tarvitse vain näyttelijöitä, vaan myös ihmisiä mm tekemään lavasteita, ompelemaan tai hoitamaan kahviota, Vapalahti luettelee. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli

Lue myös