
Halmetojien vuoden huippu on verraton. Tuli koira taloon, nyt on riemu rajaton. Touhukas russeli nimeltä Lola, leikkii ja kasvaa, voi miten soma! Lolalla jo monta kaveria on, kanssa Selman ja Velman leikki loputon.
Nunnu, Elsi, Antti ja Lola

Konsta Hietasen tunnelmallinen konsertti täydelle kirkolle marraskuussa. Tuli hyvä mieli muiden auttamisesta.
LC Varvara

Olen harrastanut koko ikäni hevosia ja ratsastusta. Tänä vuonna täyttyi suuri haave ja pääsin edustamaan Suomea kansainvälisissä kouluratsastuskilpailuissa Ypäjällä. Tärkeää tässä kohokohdassa on, että ratsastin itse kasvattamallani hevosella Fillyhill’s My Special, joka on syntynyt ja kasvanut meillä. Huippua tästä tekee vielä se että sijoituin toiseksi siinä kilpailussa!
Katja Kuokka

Itsenäisyyspäivä ja Kempin muistomerkki Lupinlahdella. Muistokynttilä palaa.
Terttu Ravi

Haminan nuorkauppakamarin vuoden kohokohta on ollut kamarin saaminen uuteen nousuun ja onnistunut jäsenhankintakampanja. Olemme saaneet v. 2024 aikana yhteensä 8 uutta koejäsentä, mikä on valtavan hieno saavutus yhdistykselle, jossa on entuudestaan 8 jäsentä. Mukaan mahtuu vielä! Perinteikäs yhdistys jatkaa siis toimintaansa entistä tarmokkaammin ja tutut projektit toteutetaan tulevanakin vuonna.
Jaana Juntunen, Haminan nuorkauppakamarin presidentti 2025

Vuonna 2024 Eskapismi jukaisi albumin Mun vuoro puhuu, jonka kappaleet ilmestyivät yksitellen singleinä. Albumin myötä bändi julkaisi myös kuusi musiikkivideota, jotka syvensivät levyn teemoja visuaalisesti.
Tällä hetkellä Eskapismi keskittyy uusien kappaleiden luomiseen ja uutta musiikkia syntyy vauhdilla, ja bändi hioo esiintymisiään tulevia keikkoja varten.
Albumi Mun vuoro puhuu sisältää kymmenen kappaletta, jotka sukeltelevat elämän synkimpiin syövereihin. Kappaleissa käsitellään pohjatonta surua, eksistentiaalista etsintää ja ihmissuhteiden kipupisteitä.
Eskapismin musiikki yhdistää tarttuvat ja melankoliset melodiat syvällisiin ja rankkoihin sanoituksiin. Tämä kontrasti luo ainutlaatuisen tunnelman, jossa kuulija voi löytää samaan aikaan jotakin uutta ja tuttua – jotakin, johon on helppo samaistua ja peilata omaa elämäänsä.
Eskapismi

Sammalisen Ilarin ja Amanda Hännisen ensimmäinen yhteinen monté-lähtö toi ylivoimavoiton Vermon raviradalla heinäkuussa.
Mariska

Myymäläni Haminan Valo&Tilan kohokohta on vuoden alussa ja pitkin vuotta uudistettu myymälän ulkoasu. Vanhat myymäläkalusteet olivat yhdeksänkymmentäluvulta ja nyt uusilla kalusteilla ilme muuttui huomattavasti! Vaikka taloudellinen panostus oli yksinyrittäjälle suuri, niin iloitsen myymälän ilmeestä päivittäin ja näihin pöytiin saa runsaan ja kivannäköisen esillepanon. Uudistin myös näyteikkunoita asentamalla niihin verhot. Niin myymälä pysyy viileämpänä ja näyteikkunassa olevat tuotteet tulevat paremmin esille.
Mukavaa, että asiakkaat ovat myös huomanneet uudistuksen ja vielä näin loppuvuodestakin myymälää ihastellaan päivittäin. Ensi vuonna uudistus vielä jatkuu, uusilla ikkunateippauksilla ja lisääntyvällä sisustustuotteiden valikoimalla.
Valoisaa ja iloista uutta vuotta kaikille, toivottelee kauppias Susanna

Mistä on kysymys?
Seimitiimi on koolla.
Vuosi sitten mietin, mikä voisi täydentää ennestäänkin upeaa joulukaupunkiamme. Miten seurakunta voisi olla mukana rakentamassa Haminan joulua? Syntyi idea Haminan seimistä. Ensimmäisenä idean kuuli ja siitä innostui lasitaiteilija Anne Takanen. Hän lupasi oitis tulla mukaan. Hänen vahva innostumisensa innosti minua siinä määrin, että hetkessä olin pyörähtänyt useissa liikkeissä ja kasassa oli jo kahdeksan mukaan lupautunutta yritystä.
Vuonna 2023 seimiä oli esillä 18. Kokemus oli niin onnistunut, että päätimme jatkaa sen kehittämistä edelleen. Nyt mukana on 37 seimiasetelmaa, joista 13 on Miehikkälässä ja 24 Haminassa.
Mietin, mikä tässä on parasta.
Innostus ihmisen silmissä. Kun lamppu syttyy, sain idean. Toiset hyväksyvät ja ideasta syntyy valmis esine tai koko somistus. Tyytyväisyys onnistumisesta, ilo ryhmään kuulumisesta.
”Minä olin tekemässä tätä, me teimme tämän yhdessä” Jokaiselle on tilaa ja jokaista tarvitaan.
Tule mukaan vuoden 2025 seimiprojektiin. Viedään se taas uudelle tasolle!
Mutta sitä ennen, toivon, että pysähdyt näiden rakkaudella toteutettujen seimien äärelle.
Joulun ydin on rakkaus, joka koskee jokaista ja josta kukaan ei jää osattomaksi.
Liisa Länsmans, Haminan seurakunnan vapaaehtois- kansainvälisen työn työalajohtaja

Pieni kissanpentu Elma tuli sulostuttamaan meidän eloa. Nyt jo 6 kuukautta vanha reipas söpöliini!
Mariska

Ypäjän varsahuutokaupasta ostettiin vuotias lämminverivarsa Callela E-Class. Tuttujen kesken Elli.
Mariska