Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

40 kuntoon -hanke laajenee myös viisikymppisiin

– Myös miehet ovat lähteneet hyvin mukaan hankkeeseen, kaupungin ja Kymenlaakson hyvinvointialueen 40 kuntoon -hankkeeseen osallistuneet Jenni Pentikäinen ja Jenni Salonen sekä InCoren valmentajat Anni Karppanen ja Victoria Merivirta sanovat.

Haminan kaupungin ja Kymenlaakson hyvinvointialueen yhteistyössä toteuttama 40 kuntoon -hanke on ollut rahanarvoinen kädenojennus nelikymppisille kuntalaisille . 

Sen puitteissa tarjotaan nyt jo kolmatta vuotta maksutonta hyvinvointiohjausta ja liikuntamahdollisuuksia neljäkymmentävuotiaille, ja nyt myös viisikymppisille haminalaisille.

–Alkamassa on vuosina 1985 ja 1975 -syntyneiden hyvinvointikampanjat, kertoo Haminan osallisuus- ja liikuntakoordinaattori Kirsi Forsell.

–Infotilaisuus neljä- ja viisikymppisille on maanantaina 13. tammikuuta klo 18 pääkirjaston Kasper-salissa. Sieltä saa tietoa ja pääsee samalla kertomaan myös omia toiveita hankkeeseen liittyen. Infoon ovat tervetulleita myös 1983-1984 -syntyneet, sekä omana vuotenaan hankkeessa mukana olleet että mattimyöhäiset.

Hankkeen koordinaattorina toimii Hanna Hynynen.

Hankkeeseen osallistuville järjestetään ohjattuja lajikokeiluja ja liikuntaryhmiä sekä muuta ohjausta  mm. ravitsemukseen, arjen hallintaan ja mielen hyvinvointiin liittyen. Hankkeeseen sisältyy myös vuoden ajaksi liikuntakortti, jolla 1985 ja 1975 syntyneet ja heidän alaikäiset lapsensa voivat maksutta käydä kaupungin uimahallissa, kuntosaleissa ja jäähallin yleisöluisteluissa. 

Tärkeää tietoa omasta lähtötasosta antavat InBody-kehonkoostumusmittaukset sekä kestävyyskunto- ja lihaskuntotestit hankkeen alussa. Omaa kehitystään voi seurata välitesteillä ja hankkeen lopussa.

–Hankkeen tavoitteena on neljä- ja viisikymppisten ja heidän lähipiirinsä toiminta- ja työkyvyn parantuminen, liikkumisen lisääntyminen ja elintapojen terveellistyminen; toisin sanoen: kokonaishyvinvoinnin lisääminen.

Yhteistyökumppaneina mm. lajikokeiluissa ja ohjauksissa on paikallisia hyvinvointi- ja liikuntapalveluita tarjoavia yrityksiä, yhdistyksiä ja seuroja. Yritykset ja seurat joilla on tarjota yhteistyössä kohderyhmille sopivia tapahtumia tai esim. lajikokeiluja, voivat jättää yhteydenottopyynnön kaupungin liikuntapalveluiden sivuilta löytyvän linkin kautta.

Incoren Mielen kuntosali antaa työkaluja elämäntapamuutokseen 

Yksilö-, yhteisö- ja liikkeenjohdon valmennuspalveluita tarjoava InCore Oy  on tuonut hankkeeseen mukaan Mielen kuntosali -valmennusohjelmansa. 

–Mielen kuntosalissa on tilaisuus pysähtyä pohtimaan omaa elämäntilannetta ja tavoitteita omalle hyvinvoinnille ja elämänhallinnalle, InCoren valmentaja Anni Karppanen kertoo.

Neljä- ja viisikymppiset elävät tietynlaista saranavaihetta; elämäntilanteet vaihtelevat, osalla lapset jo aikuistuvat, mutta tilalle tulee kenties omista ikääntyneistä vanhemmista huolehtimista, työelämän muutoksia, jne. 

–Minusta tämä elämänvaihe on kuin liikkuvassa junassa istumista. Tiedän kyllä, minne olen menossa, mutta maisemat vilahtavat ohi nopeasti. Aikaa menee vauhdilla eteenpäin, huomioitavaa on paljon, ja on vaikea keskittyä oman elämän merkitykseen. On tärkeää löytää aikaa pysähtymiselle ja sen miettimiselle, missä olen ja mihin olen menossa, valmentaja Victoria Merivirta kuvaa.

Itselle sopivien, terveyttä ja hyvää toimintakykyä edistävien elintapojen luomiseen kannattaa kuitenkin panostaa. 

–Pysyvään elämäntapamuutokseen tarvitaan sisäistä motivaatiota. InCoren valmennus tarjoa konkreettisia työkaluja arjen hallintaan ja oman hyvinvoinnin edistämiseen.

Aiheina Mielen Kuntosali -valmennuksissa on mm. itsetuntemus ja itsensä johtaminen, motivaatio ja tavoitteet, elämän- ja ajanhallinta, stressi- ja palautuminen sekä tunteet ja tunnetaidot. Ryhmävalmennuskertoja on viisi. Sen lisäksi osallistujilla on ollut mahdollisuus hyödyntää yhtä henkilökohtaista valmennuskertaa.

–Jokainen työskentelee kuitenkin omien tavoitteidensa kanssa. Ryhmässä voi niin halutessaan jakaa ajatuksiaan tai kokemuksiaan, mutta keneltäkään ei sitä edellytetä. 

Lajikokeilut ovat sisältäneet monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja seinäkiipeilystä hiihtoon, crossfitistä pilatekseen.

Motivaatio ja jaksaminen kasvavat  

Jenni Salonen ja Jenni Pentikäinen ilmoittautuivat viime vuonna mukaan 40 kuntoon -hankkeeseen. 

–Kannattaa ehdottomasti osallistua ainakin infotilaisuuteen ja ottaa selvää hankkeesta! Mistä muualta saa näin kokonaisvaltaisen hyvinvointipaketin käyttöönsä, ja maksutta.

Molemmat Jennit kertovat arjen hallinnan ja jaksamisen sekä fyysisen kunnon parantuneen. 

–Omassa elämässä pahimmat ruuhkavuodet hellittivät, kun lapset aikuistuvat. Yhtäkkiä tuli omaa aikaa. Lajikokeilujen kautta löytyi koko perheen yhteiseksi harrastukseksi sulkapallo,  kertoo Jenni Salonen.

–Vaikka oma valmennusvuosi on nyt ohi, on kiva, että me ”vanhat” voimme edelleen osallistua lajikokeiluihin.

–Sain eniten irti Mielen kuntosaleista ja lajikokeiluissa uimisesta. Opastus oikeaan uintitekniikkaan oli hyödyllinen taito, Jenni Pentikäinen sanoo.

Hän on asettanut itselleen myös urheilullisen tavoitteen:

–Olen suunnistanut Jukolan Viestissä Venloissa. Tulevana kesänä on tarkoitus suunnistaa serkkujoukkueessa Jukolan pitkän viestin kakkososuus.

Salonen ja Pentikäinen huomauttavat, että 40 kuntoon -hankkeen tärkeintä antia on liikunnallisemman elämäntavan omaksuminen ja tietoisuus omasta hyvinvoinnista.

–Samalla on herännyt kiinnostus hyvinvointiin vaikuttavista asioista. Kirjastossa käydään ahkerasti lainaamassa alan kirjallisuutta. 

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli