Palvelukulttuuria ollaan uudistamassa monella osa-alueella sillä ajatuksella, että ennenpitkää kaikki olisivat mukana digitaalisessa yhteiskunnassa.
Kädenkäänteessä se ei käy. Visakalloinen, ennen diginatiivien sukupolvea syntynyt kansanosa takkuaa alati muuttuvien digijärjestelmien kanssa kuin Jukolan veljekset lukkarin opissa.
On toki uudet asiat nopeasti omaksuvia, kuten Jukolan veljesten nokkela Eero. Mutta on meitä Juhania ja Timojakin, joille oppi käy päähän hitaasti.
Osalle itsenäinen digiasiointi on ylipäätään mahdotonta esimerkiksi heikentyneen toimintakyvyn, sosiaalisten tai taloudellisten ongelmien, muistisairauden, kehitysvamman tai mielenterveyden ongelmien vuoksi.
Kun tärkeä terveyttä tai omia raha-asioita koskeva tehtävä on saatava hoidettua, mutta digiasiointi ei onnistu, on helpointa pyytää jotakuta toista auttaman tai hoitamaan se puolesta. Kun asioita hoitaa se joku toinen, se on epävirallista kanssa- ja puolesta -asiointia.
Strategisen tutkimuksen neuvoston meneillään oleva DigiIN -hanke on tutkinut asiaa julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdalla. Tutkimus nostaa esiin myös voimakkaan digitalisoinnin kääntöpuolen: itsemääräämisoikeuden, yksityisyyden suojan ja luottamuksellisuuden säilymisen riskit.