Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Työelämäpalveluiden ensimmäiset päivät kuntien vastuulla sujuneet hyvin

Ida Niinisaari vastaa Ekten Haminan asiointipisteen aulapalveluista.

Vuodenvaihteessa lakkautettiin valtion TE-toimistot ja työnhakijoiden sekä työnantajien palvelut siirtyivät kuntien työllisyysalueille.  Uudessa mallissa Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti muodostavat Etelä-Kymenlaakson työllisyysalueen (Ekte).

–Viime viikolla avattiin asiakaspalvelu paikan päällä. Ensimmäisenä päivänä olikin hieman ruuhkaista, kun ihmiset vuodenvaihteen tauon jälkeen täyttivät ilmoittautumisia ja palauttivat lomakkeita, kertoo aulapalveluiden asiantuntija Ida Niinisaari Ekten Haminan asiointipisteestä.

Asiointipiste löytyy entisistä TE-toimiston tiloista Satamantie 4:stä. Piste on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9-15.30.

Työelämäpalveluiden järjestämisen vastuukunta on Kotka. Uudistusksen myötä yli 80 entistä TE-toimiston työntekijää siirtyy Kotkan kaupungin palkkalistoille.

–Etelä-Kymenlaakson työelämäpalveluiden puhelin- ja sähköpostipalvelut alkoivat heti vuoden ensimmäisenä arkipäivänä, 2. tammikuuta, ja paikan päällä tapahtuva asiakaspalvelu paikan päällä 7. tammikuuta. Palveluiden näkökulmasta muutos on sujunut hyvin, toteaa Kotkan kaupungin työllisyyspäällikkö Janne Jalonen.

–Vuoden ensimmäiset arkipäivät pidimme asioimispisteet kiinni. Silloin jaoimme asiakkaat vastuualueille ja aloimme ottaa yhteyttä asiakkaisiin. Suoriuduimme näistä etuajassa; odotin, että toiminnan käynnistäminen olisi voinut olla vaikeampaakin. 

Jalonen kertoo, että heti ensimmäisenä päivänä tuli asiakkailta 70 yhteydenottoa.

–Niihin pystyttiin vastaamaan; jos ei heti, niin viimeistään takaisinsoitolla tavoitettiin kaikki ne, jotka sitä olivat pyytäneet. Suurin kiitos siitä kuuluu henkilökunnalle, jotka ovat kaikki rautaisia ammattilaisia.

Muutoksen myötä reilu 80 entistä TE-toimiston ammattilaista siirtyi Kotkan kaupungin henkilökuntaan.

–Perehtyminen uuteen malliin tehtiin huolella. Olemme käyneet ennakolta läpi myös erilaisia mitä jos -tilanteita, ja kaikki on sujunut hyvin. Jopa erittäin hyvin ottaen huomioon, että työvoimapalveluiden järjestelmäkin on uusiutunut. Järjestelmät ovat toimineet pääosin sujuvasti. Pieniä teknisiä haasteita on ollut esimerkiksi verkkoyhteyksissä, mutta nekin on saatu suurelta osin ratkaistua. 

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli