Reimarin erikoisnumero on ilmestynyt 30.12.2024 poikkeuksellisesti vain verkossa. Jakelupäivien osuttua arkipyhään paperilehden jakelua ei ollut saatavilla. Käy lukemassa erikoisnumero, mukana lukijoiden vuoden 2024 kohokohtia!

Mieluummin ajoissa apua rahaongelmiin

Kymenlaakson oikeusaputoimisto järjestää tiistaina 28. tammikuuta kello 13-16 Ohjaamo Haminan tiloissa (Rauhankatu 8, sisäpihan B-rappu) talousneuvolan, jossa voi keskustella ilman ajanvarausta omasta taloustilanteestaan, ja eri vaihtoehdoista ongelmien hoitamiseksi. Kotkan kirjastossa järjestetään seuraava kaikille avoin talousneuvola 5. helmikuuta kello 13 - 15.

Taloudelliset ongelmat voivat kohdata ketä tahansa erilaisissa elämäntilanteissa. Talous- ja velkaneuvoja Kirsi Parikka Kymenlaakson oikeusaputoimistosta kehottaa hakemaan ajoissa ja rohkeasti apua silloin, kun omat voimat ja osaaminen eivät riitä asioiden selvittämiseen. 

Kansalaisten talous- ja velkaneuvonnan järjestämisvastuu siirtyi vuoden 2019 alussa kunnilta valtiolle. Kymenlaaksossa tätä tehtävää hoitaa Kymenlaakson oikeusaputoimisto. Vuodesta 2012 lähtien neuvontatyötä tehnyt Parikka kertoo, että tuolloin kansalaisten pikavippibuumi oli kaikkein kuumimmillaan. 

– Kun pikavipeille säädettiin 20 prosentin korkokatto vuonna 2019, lainanantajat alkoivat kikkailla isoilla lainoilla ja pidemmillä laina-ajoilla. Viime vuonna voimaan tullut positiivinen luottotietorekisteri sai aikaan sen, että ihminen ei saa enää yhtä helposti lisää velkaa, ja pitkään pyöritetty korttitalo voi sortua.

Talous- ja velkaneuvonnan pääasiallinen asiakaskunta koostuu pääosin ylivelkaantuneista, kaiken ikäisistä ihmisistä. Talousongelmien syyt voivat olla moninaiset, ja muutakin kuin pikavipit. 

– Ongelmien taustalla voi olla esimerkiksi työttömyyttä, ero parisuhteesta tai sairastuminen, Parikka kertoo. 

– Peliongelmat näkyvät edelleen vahvasti. Asiakaskunnassa on myös jonkin verran yrittäjätaustaisia ihmisiä. Hyvätuloisten osuus asiakaskunnassa on kasvanut. Lomautus tai pidempi sairasloma on voinut aiheuttaa heille sellaisia haasteita taloudenhallintaan, joihin he eivät ole osanneet varautua.

Yhteiskunnan maksamien etuuksien pieneneminen näkyy sekin tällä hetkellä talous- ja velkaneuvonnassa. Se näkyy asiakkaina joilla ei ole velkaa, mutta jotka eivät selviä tuloillaan jokapäiväisistä menoistaan. Avun ja neuvojen hakemisesta ei tarvitse tuntea häpeää. 

– Kannattaa tulla juttelemaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ennakoivasti, esimerkiksi jos on jäämässä työttömäksi, Kirsi Parikka kannustaa. 

– Kun asiakas tulee meille, käymme hänen taloustilannettaan läpi kokonaisuutena. Meillä on konkreettisia apuvälineitä taloudenhallintaan. Yhteyttä voi ottaa vaikkei olisi edes velkaantunut, mutta kaipaa apua oman taloutensa hallintaan. Ylivelkatilanteessa viimesijainen keino on yksityishenkilön velkajärjestely.

Parikka on mukana talous- ja velkaneuvonnan ennakoivassa talousneuvonnassa. Sen kautta on mahdollista saada koulutustilaisuuksia sekä kansalaisille että eri sidosryhmille. Henkilökohtaiset tapaamiset hoituvat haminalaisten asiakkaiden kanssa pääasiassa etänä. Tällä hetkellä näissä tapaamisissa ei ole jonoa. Jos haluaa tapaamista neuvojan kanssa kasvokkain, sekin järjestyy, mutta sitä voi joutua jonkin aikaa odottamaan.

Lue lisää aiheesta:

Jaa artikkeli somessa

Lähetä tai printtaa artikkeli