Ari Rinne ei ole ehdolla tulevissa kuntavaaleissa. Viime vaaleissa Haminan äänikuninkaaksi noussut Rinne viritti 651 äänellään silloisen puolueensa Perussuomalaiset vaalivoittoon ja 10 valtuustopaikkaan.
–Aikapula on keskeinen asiat politiikasta luopumiseen. Työni keskussairaalan lääkärinä vie aikaa ja kunnallispuolen esityslistoihin tutustuminen oli tehtävä öisin. Nyt keskityn lääkärintyöhöni ja asioihin, jotka tiedän osaavani, sanoo Rinne, 51.
Ari Rinteen aktiivinen kausi Haminan kunnallispolitiikassa oli vauhdikas. Mies tuli tyhjästä vaaliehdokkaaksi kuntavaaleihin 2021 ja nousi samantien ykköseksi. Pohjat menestykselleen Rinne loi vahvoilla kommenteillaan Haminan sairaalan hoitotason säilyttämisen puolesta niin somessa kuin printtimedian palstoillakin.
–Mitään en saanut aikaan. Sinisilmäisenä läksin mukaan mutta Haminan viikonlopun kiirevastaanottoa en pystynyt panoksellani säilyttämään. Mukava matka mutta tulipa tehtyä, luonehtii Rinne tuota taistelua.
–En koe, että pystyisin enää auttamaan Haminaa, sillä oman osaamisalueeni tehtävät eivät ole enää Haminan ovat valtuuston päätettävissä. Koulupuolen hoitakoon he, jotka ovat sillä saralla ammattilaisia.
Pitkät työpäivät keskussairaalassa ovat Ari Rinteelle jokapäiväisiä. Kolme lasta vaativat myös aikansa.
–Hyvinvointialueen asioihin en ota mitään kanta, niitä kommentteja antavat he, joille kommentointi kuuluu, sanoo Rinne.