Huhtikuun tuplavaalit lähestyvät päivä päivältä. Ensimmäisen kerran maassamme järjestetään kaksi erillistä vaalia samaan aikaan, kun kunnissa valitaan päättäjät ja hyvinvointialueilla aluevaltuutetut.
Kokoomus oli kovalla kalustolla liikkeellä Politiikan pulssi -kiertueella Haminassa jo viime viikolla. Ravintola Meyerissä vaalitunnelmia maisteltiin kuuden kansanedustajan vauhdittamina. Seitsemäntenä kansanedustajana mukana oli puolustusministeri Antti Häkkänen.
Kansanedustajien viestinä korostettiin yhteisöllisyyden ruokkimista puolueen tehtävänä.
– Samassa veneessä olemme kaikki. Päättäjien pitää olla lähellä kansaa kuntatasollakin, sanoi kansanedustaja Jukka Kopra.
Ministeri Häkkänen sanoi, että jokaisella paikkakunnalla on oma potentiaalinsa.
– Olkoon mallina vaikka Etelä-Pohjanmaa, jossa on aina tartuttu tanakasti toimeen. Kaikista kunnista kyllä löytyy omaa elinvoimaa, tarvitaan yrittäjäystävällisyyttä ruokkimaan elinvoimaa, sanoi ministeri Häkkänen.
Myös Haminassa ovat Kokoomuksen omat puolueaktiivit jo liikkeellä:
– Ehdokasasettelumme on tietenkin vielä kesken mutta niin se on muillakin puolueilla. Haemme listoillemme ehdokkaiksi kotikunnastaan välittäviä joukkuepelaajia, sanoi Haminan Kokoomuksen vaalipäällikkönä Sanna Vapalahden lailla toimiva Veli-Matti Hartikainen.

Vaalipäällikkö Hartikaisen mukaan kuntavaalien tavoitteena on vähintäänkin viime kuntavaalien tulos, jolloin Kokoomus sai kahdeksan paikkaa valtuustoon.
– Nyt käynnistynyt kampanja tiivistyy helmikuussa. Meillä on kenttä auki ehdokkaille päättämään yhteisistä asioista.
Kansanedustajien vauhdittamassa tilaisuudessa oli myös joukko puolueen kuntavaaliehdokkaita. Yksi heistä oli vastikään varhaiskasvatuksen päällikön tehtävästä eläköitynyt Tiina Palmola.

– Helppo minut oli houkutella ehdokkaaksi. Minulla on vankka tausta varhaiskasvatuksesta, perheneuvonnasta ja opiskelijahuollostakin. Uskon, että minulla olisi paljon annettavaa Haminan kaupungille, sanoi Palmola.
Kokoomuksen Kaakkois-Suomea kiertäneeseen kansanedustajakaartiin kuuluivat ministeri Häkkäsen johdolla muut Kaakkois-Suomen muut kokoomuskansanedustajat Jukka Kopra, Ville Kaunisto ja Oskari Valtola sekä lisäksi kansanedustajat Jarmo Lindberg, Milla Lahdenperä ja Tere Sammallahti. Kiertue alkoi Kotkasta ja Haminasta matka jatkui kohti Kouvolaa.
