Raatihuoneen valtuustosalissa oli viime viikolla kokonaan uudenlainen kyselytunti.
– Haminan Lapsiystävällinen kunta -hankkeeseen liittyen on lasten ja nuorten osallisuutta alettu tukemaan mm. koulujen oppilaskuntatyötä täsmentämällä. Käytännössä kaikki koulun oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan ja heidän joukostaan valitsema oppilaskunnan hallitus kokoontuu väliajoin pohtimaan koulussa esiin nostettuja kysymyksiä, kertoo hanketta koordinoiva perusopetuksen koulutussuunnittelija Maaret Lommi.
Yhtenä tavoitteena on oppilaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen omassa kotikaupungissaan.
Koulujen oppilaskuntien hallitukset ja valiokunnat kutsuttu valtuustosaliin tunnin mittaiseen tapaamiseen. Sen aikana valiokuntien edustajat esittäytyivät ja kertoivat oppilaille, mitä lapsia ja lapsiperheitä koskevia asioita valiokunta käsittelee.
Kaikki valiokunnat oli kutsuttu keskellä päivää pidettyyn tilaisuuteen. Paikalle ennättivät vain valiokuntapuheenjohtajat Sauli Ojala kasvatus- ja koulutus-, Jaana Suikkanen kaupunkikehitys- ja Jouni Kormu kilpailukykyvaliokunnasta.
Valiokuntien esittäytymisen jälkeen oli oppilaskuntien edustajien vuoro esittäytyä, ja välittää palautetta ja kysymyksiä valiokuntapäättäjille.
Oppilaiden kysymykset vaihtelivat konkreettisista toiveista ja palautteista hyvinkin laaja-alaisiin, kaupunkistrategiaan ja arvoihin liittyviin aiheisiin.

Koululaiset tiedustelivat mm. Uuden Summan liikuntahallin valmistumisen aikataulusta ja antoivat palautetta väistötilana toimivan Tervakartanon salin puutteellisesta ilmanvaihdosta sekä asuinalueen leikkipuistojen kunnosta.
Husulasta toivottiin, että kunnossapito palauttaisi aina välillä koulun katolle lennätetyt pallot takaisin käyttöön. Kirkkojärven koululaiset kysyivät pikkukoulujen lopettamisesta, ja Neuvottomassa kiinnosti uuden koulun rakentaminen.
Lisäksi ihmeteltiin, miksi oppilaiden on maksettava itse koulumatkat Pappilansalmen ja Vehkalahden koulujen urheiluluokille, kun muuten yli 5 km:n koulumatkat ovat ilmaisia.
Kaupunki sai myös liikuntasalien hinnankorotuksista kritiikkiä, mihin tulikin kaupunkikehitysvaliokunnan puheenjohtajalta heti lupaus virheellisen hinnoittelun oikaisusta helmikuusta alkaen.
Urheiluun liittyen kysyttiin myös pesäpallohallin saamisesta Haminaan sekä Vallikentän katsomon kattamisesta.
Jos pikkukoulujen lopettaminen ja pesäpallokenttä saivat päättäjät pohtimaan perusteluita ja hakemaan sanojaan tarkemmin, saman sai aikaan myös Pyhällön koulun oppilaiden toive saada koulun arkeen enemmän aikuisia.
Tapaaminen antoi tietoa ja näkökulmia molemmin puolin. Oppilaiden toiveena on, että ensi kerralla löytyisi enemmän aikaa kysymyksille, tai vaikka valiokunnat vierailemaan kouluille.

Oppilaskuntien kysymykset valiokunnille
Oppilaat olivat valmistelleet ennakkoon kysymyksiä oppilaskuntien edustajien ja valiokuntien tapaamiseen. Kaikkia kysymyksiä ei voitu käsitellä; paikalla olivat vain kasvatus- ja koulutusvaliokunnan, kaupunkikehitysvaliokunnan sekä kilpailukykyvaliokunnan edustajat.
Käsittelemättä jääneet kysymykset:
Hyvinvointivaliokunta; terveys, kulttuuri, kirjasto
Voiko kirjaston aukioloaikoja pidentää? Voisiko elokuvateatterissa esittää ilmaisia elokuvia koululaisille?
Miksi nuorten päihteiden käyttö on lisääntynyt Haminassa? Tehdäänkö asialle mitään?
Saisiko kirjastoon lisää manga-kirjoja?
Kasvatus- ja koulutusvaliokunta; koulujen toiminta, nuorisotoiminta
Voisiko kouluruoan laatua parantaa? Miten? Onko mahdollista järjestää useammin ikärajattomia tapahtumia Bastionissa? Mitä sellaisia järjestetään vuonna 2025 ja 2026?
Kaupunkikehitysvaliokunta; rakennukset, puistot, liikuntapaikat, kadut
Lapsille sisä- ja ulkokuntosalilaitteita (oikea koko) ja ohjausta niihin. Onko nykyinen lumien
aurauskäytäntö tasapuolinen kaikille kaupunkilaisille? Miten huomioidaan esimerkiksi liikuntarajoitteisten mahdollisuus kulkemiseen kaupungilla talvella?
Miksi puistossa ei järjestetä enemmän tapahtumia nuorille ja lapsille?
Kilpailukykyvaliokunta; linja-autoliikenne, museot, työpaikat, kaikki toimet, jotka tekevät Haminasta vetovoimaisen paikan
Saisiko Haminaan luonnontieteellistä näyttelyä?
Miksi Haminan kaupunki ja kaupungin museot ovat niin pieniä?
Miksi Haminan kaupungissa on niin vähän erilaisia työpaikkoja?
Miksi kaupungissa ei ole houkuttelevia avantouintipaikkoja tai yleisiä saunoja?
Voisiko kehittää Haminan nähtävyyksiä? Tervasaari?
Lupavaliokunta; rakennusten kunnossapito, luvat rakentamiselle
Miten Haminassa rakennetaan?
Miten rakennusten kuntoa seurataan?
Keskusvaalilautakunta; vaaleissa äänestäminen, ennakkoäänestyksen järjestäminen, annettujen äänten laskeminen
Miksei vaaleissa saa äänestää useampaa ehdokasta?
Voisiko äänestysikärajaa alentaa?
Tarkastuslautakunta; valvoo kaupungin rahan käyttöä
Mistä kaupunki saa rahaa?
Mikä on tarkastuslautakunnan tärkein tehtävä tällä hetkellä?
Minkä kokoinen budjetti Haminan kaupungilla on?
Paljonko menee rahaa työkoneisiin? Paljonko sähköön?
Kuinka paljon Hamina on saanut säästettyä säästötavoitteestaan?