Vuoden ensimmäistä valtuuston kokousta edelsi valtuuston kyselytunti. Aiheita oli vain yksi: euron asunto. Jalle Niemelä (liik.) kysyi kaupunkilaisia puhuttaneesta rivitaloasunnon myynnistä vain yhdellä eurolla.
– Kaupunkilaisten keskuudessa on herättänyt suurta hämmennystä kaupunginhallituksen päätös myydä Husulassa kaupungin omistama 150 m² rivitalohuoneisto velattomana yhdellä eurolla asuntoa välittäneelle yritykselle.
Niemelä kysyi, miksi asunto myytiin yhdellä eurolla, miksei vaikkapa sataprosenttia kalliimmalla kahdella eurolla.
– Lisäkysymyksenä, onko kaupungilla paljon vastaavia asuntoja, ja voisiko niistä ns. yhden euron asunnoista tiedottaa, jolloin kaupunkilaisilla olisi mahdollisuus lähes ilmaiseen asuntoon.
Kysymykseen vastannut kaupungin kiinteistöpäällikkö Toni Puustinen kertoi, että Pyölintie 3 E :ssä sijaitseva huoneisto on ollut lokakuusta 2014 saakka asuntovälityksessä. Koska toimeksiantosopimuksella ei sitä silloin saatu myytyä, vaihdettiin välityssopimus toiselle kiinteistövälitysyhtiölle vuoden 2024 alussa. Kohteesta saatiin 14.10.24 T&T Investiltä euron tarjous ja kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupan 16.1.
– Kohde on ollut myyntihetkellä tyhjillään kymmenisen vuotta. Korkea vastike, 900 euroa kuussa, ei ole kiinnostanut ostajia eikä sitä ole saatu vuokrattua, sanoi Puustinen.
Asunnon kuntoonsaattamiseksi olisi pitänyt tehdä laajoja saneeraustöitä. Asunto on siis ollut tyhjillään ja siitä on 10 vuoden aikana maksettu vastikkeita yhteensä noin 100 000 euroa.
– Uusi omistaja tekee siihen paraikaa remonttia, ja saa sen asuinkäyttöön tulevaisuudessa.
Vastauksena toiseen Niemelän kysymykseen Puustinen kertoi, että kaupungilla on seitsemän kappaletta osakehuoneistoja. Kuusi samassa taloyhtiössä kuin nyt myyty huoneisto sekä Joukahaisentiellä yksi. Näissä kaikissa on vuokralaiset.
– Kaupungin taloustilanteen ja muiden syiden johdosta ne tulevat pian myyntiin. Ne myydään vuokrattuina. Kaikissa on pitkäaikaiset vuokralaiset.
Tomi Tuomisalo (liik.) tiedusteli, onko viranhaltijoilla tietoa, miten tarmokkaasti asuntoa on 10 vuoden aikana myyty. Siihen ei kiinteistöpäällikkö myöhemmin kaupungin palvelukseen tulleena pystynyt vastaamaan.
Valtuustolle jätettiin myös kaksi aloitetta.
Tomi Tuomisalo (liik.) esitti, että mahdollisuuksia avantouinnin harrastamiseen olisi parannettava.
– Kylmävesiuinti on suhteellisen edullisesti toteutettavaa terveysliikuntaa, jonka on havaittu esimerkiksi parantavan ääreisverenkiertoa ja vähentävän elimistön kiputiloja, sekä lisäävän terveellistä ruskeaa rasvaa, esitti Tuomisalo perusteluissa.
Jaana Suikkasen (kok.) aloite koski valtuustoaloitteiden julkaisemista ja niistä tiedottamista.
– Valtuustoaloitteisiin tulisi vastata viivyttelemättä. Joskus aloitteet kuitenkin ”unohtuvat” ja niiden käsittely pitkittyy. Aloitteista ja niissä käsitellyistä asioista tai toimenpiteistä kaupunkilaisilla ei ole paljonkaan tietoa, Suikkanen totesi.
– On tärkeää että kaupunkilaiset saavat aloitteet tietoonsa. Kaupungin nettisivut ovat hyvä ja edullinen tapa julkaista ja ylläpitää aloitteista luetteloa niin että asioista kiinnostuneet löytävät ne helposti ja voivat tutustua niiden sisältöön.
Aloite valtuustoaloitteista sai valtuutetuilta kannatusta, ja tiedottamiseen toivottiin parannusta. Vesa Koskiaho (kesk.) nosti esiin myös kuntalaisten tekemät kuntalaisaloitteet ja niiden näkyvyyden.
Molemmat valtuustoaloitteet merkittiin pöytäkirjaan tiedoksi ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi edelleen asianomaisen valiokunnan käsittelyyn.
Kuntalaisaloite
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä palvelua koskevassa asiassa.
Vireille tulleet aloitteet on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava kuukauden kuluessa aloitteen saapumisesta, mikä viranomainen aloitteen käsittelee, arvioitu käsittelyaika sekä keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.
Kaupunginhallituksen on myös vuosittain toukokuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista kuntalaisten aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä
Kuntalaisaloitteita voi tehdä, ja tehtyjä aloitteita selata netissä paikkakunnittain osoitteessa kuntalaisaloite.fi. Aloitteiden luettelosta voi seurata aloitteen tilannetta ja kaupungin siihen antamaa vastausta.
Valtuustoaloite
Valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallituksen on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen kaupunginhallitukselle tekemistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty.